sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Meille tulee häät

Noniin tosiaan tulee.

Onhan se ollut tiedossa jo vähintään kuukausia mutta tavallaan jopa vuosia. Ainahan me ollaan tiedetty, että joskus se päivä tulee. Ja nyt se sitten tulee 23. pv heinäkuuta.

Jännittääkö? No ei oikeastaan mutta puolisoa senkin edestä. Suurempia riitoja ei vielä olla saatu aikaiseksi eikä muutenkaan suuria vastoin käymisiä jos ei lasketa ainaista pikku vääntöä tuon rahapussin kanssa.

Ajatuksia sen sijaan on tullut monenlaisia. Niin monessa paikassa on joutunut pettymään totaalisesti häiden suhteen.
Olen joutunut huomaamaan, että kun menee hakemaan häihin jotain (koristeita, pukuja, juomia, ruokia jne jne) niin aina meininki on joko / tai. Tällä tarkoitan tilannetta jossa myyjä on joko että "jaa häihin vai, no mitä sitten" eli heitä ei enää tosiaankaan jaksa kiinnostaa mihin sinä sitä pukua tai ruokaa tai mitä nyt milloinkin ajattelit laittaa kunhan nyt vaan ostat sen. Ehkä he ovat vaan leipiintyneet ihmisten hössötykseen tai eivät ole itse kokeneet ko. onnea ja ovat vähän siitä kateellisia tai sitten vaan kertakaikkiaan ei jaksa kiinnostaa.
Toinen ääripää on myyjät joilla ei välttämättä suusta tule kuin hymy mutta silmistä näkee ajatuksen "nuo järkkää häitä, ne siis paasaa rahaa ihan mihin vaan ja saan vihdoin myytyä kaikkea turhaa roinaa hyvällä katteella, jippiiiii".

Varsinainen tarkoitus on siis ainakin kaupoissa kierrellessä mitätön. Aina parempi mitä vähemmän myynti henkilökunta tietää häistäsi. Mutta hankalahan se on ostaa sormustyynyjä, kakunkoristeita, bride tai just married tarroja ilman että myyjä pääsee vihille siitä mihin nämä kamat on menossa ja ehtii jo napauttaa kassa koneeseen +10% nappulan pohjaan samalla keksien selitystä miksei alennukset koskekaan juuri näitä tuotteita vaikka koiran kokoisia -50% lappuja on joka puolella.

Yksi taho on toki yllättänyt ja toivon että pätee muuallakin eikä vain tuossa naapuripitäjän seurakunnassa. Nimittäin kirkko.
Pappi, kirkkoherranviraston työntekijät jne kaikki ovat olleet erittäin hyvin mukana eivätkä yhtään nuivalla asenteella liikenteessä ja jopa välillä on tuntunut siltä kuin nämä olisivat ainoat häät joita he ovat pitäneet. Sitähän nämä ovat meille. Mutta he sentään ovat mukana useissa häissä päivittäin niin on hankala edes tajuta miten he jaksavat ottaa parin huomioon ja tajuavat sen miten tärkeä asia se tälle parille on. Lisäksi on pakko mainita että tämä mahtava palvelu ei maksa mitään. Ja joo ennenkuin joltain pääsee poru niin maksetaanhan me joo kirkollisveroa ja BLAA BLAA BLAA. No sillä pikkuruisella verolla saa uskomattoman paljon. Nyt kun olemme kirkossa käyneet ehkä vähän tiuhemmin kuin yleensä ja olemme päässeet todistamaan sitä että kirkossa tosiaan voi henkilökuntaa vaivata ihan rauhassa ja esittää tyhmiä kysymyksiä, pyytää pappia ristimään, kastamaan, siunaamaan, vihkimään ja vaikka mitä eikä maksa tosiaan mitään paitsi tuon mitättömän kirkollisveron. Kyse on enemmänkin palvelusta jota ihmiset eivät tajua käyttää ja sitten nillitetään siitä kirkollisverosta jossain nurkantakana. No mitäpä siitä jauhamaan sen enempää mutta kiitän kirkkoa kovasti siitä kaikesta mitä on saatu ja vielä saadaankin.

Puolison jännitys ja innostus on myös aihe joka vähän ihmetyttää  Itse kun ei oikein osaa jännittää eikä tajua myöskään sitä miten juhlan järjestämiseen saa kulumaan kuukausia.. Eikös se ole vain että ruuat pöytään, juomat pöytään, koristeet paikalleen ja avot, se on siinä, aikaa meni max 1pv.. ? No eihän se tosin vissiin ihan niin ole ja pakko myöntää että tuo päivä ei ihan riitä mutta se kuukausien tohina ja hääfoorumien kanssa taistelu on jo ehkä vähän toinen ääripää vaikka ilmeisesti puolisoni ei ole edes pahimmasta päästä :D Osanottoni niille joilla menee vielä lujempaa.

No onhan se toki tärkeä päivä. Itsellä ajatus häistä oli ennen se että ne pitää olla suuuuuuret isot ja valtavat ja tietenkin budjetin pitäisi olla kymmeniä tuhansia. No se varmaan olikin suurin syy siirtää häitä vuosi vuodelta eteenpäin kun noita kymmeniä tuhansia ei vain tahtonut kertyä. Sitten vihdoin annoin periksi ja ajattelin vaan lujaa mielessäni että eikö niistä sitten jotenkin selvitä ja lyötiin päivä lukkoon. No kaikkea supistettiin oikein kunnolla ja 300hlö häistä on nyt tullut noin 50hlö häät joita ei pidetäkään suuressa kirkossa ja juhlita Turun linnassa vaan ne ovat pienessä puu kirkossa ja juhlitaan mökillä. Tosin tuo miljöö kertoo kyllä parin (meidän) tarinaa paljon paremmin kuin linnat ja valtavat juhlat. Me olemme maan läheisiä mökkikulttuurista, telttailusta ja saunomisesta nauttiva pari jolla aina on ollut tapana viettää kavereiden kanssa aikaa lähinnä sen saunan merkeissä. Lisäksi rakkaita asioita on olleet järvimaisemat, luonto ja läheiset. No mikä loppujen lopuksi sopiikaan paremmin kuin pieni mökki järvenrannalla isolla saunalla varustettuna. Häissä siis myös saunottaisiin (ei ihan perus meininkiä varmaan) koska A - me halutaan saunoa ja B - ei kukaan jaksa olla niissä tönköissä puvuissa koko päivää vaan heitetään illalla vapaalle ja nautitaan vaan vapaa päivästä läheisten seurassa tärkeän tapahtuman, ruuan, juoman ja musiikin kera. Myös asuntovaunu joka on yhdessä täysin uudelleen rakennettu pääsee paikalle "lemmenpesäksi" nimettynä. Saapa nähdä sitten mitä siellä tapahtuu.

Kompromissien määrä on ollut valtava muutenkin, vaatteet eivät välttämättä olekaan mitään teetettyjä pukuja, hääautona ei olekaan omaa suurta Mersun 600S:ää (vuokra auto ei tule kyseeseenkään koska allekirjoittanut eli sulhanen on niin perusteellinen autoharrastaja että muiden autoilla ei ajella), sormuksena ei ole 10 000€ timantti möykkyä, ruokana ei olekaan täydellistä michelin tason seisovaa pöytää, juomina ei olekaan hienoimpia viinejä ja omaa baarimikkoa joka taikoisi paukun kuin paukun. Myöskään paikalle ei tullut Calvin Harriksen tasoista DJ:tä tai muutakaan bändiä. No oikeastaan kaikesta on joutunut tekemään omassa päässään kompromissin tai luopumaan ajatuksesta vallan mutta silti mieli on yllättävän hyvä ja vitsinä olenkin sitten kerännyt päähäni listaa kaikista asioista jotka ei toteunut. Tällä hetkellä oikeastaan mikään ei ole mennyt niin kuin olisin toivonut MUTTA tärkeintä ei välttämättä olekaan tuo kaikki prameilu ja materiaali kun sitä ei kerran ole. Olenkin asettanut aivan uudet prioriteetit ja ne ovat vielä paljon tärkeämmät. Tärkeintä onkin tässä tapauksessa varsinkin morsiamen ilo koska hän on prinsessa päivänsä takuulla ansainnut, läheisten osallistuminen (monet tuttumme tekevät häihin ruokia ja vaikka mitä) ja tietenkin viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä vihkiminen. Sen pitäisi olla se todellinen syy miksi naimisiin mennään. Nykyään tosin siitäkin on onnistuttu tekemään suorastaan pila. Parisuhteen voi nykyään aloittaa vaikka koiransa kanssa ja sen päälle parisuhteet ja jopa avioliitot ovat kertakäyttökamaa. Jos vähääkään alkaa toisen naama kyllästyttämään niin voi ottaa hatkat parin paperin täyttämisellä ja hetken päästä uusiksi. Itse kun on oppinut että kun naimisiin mennään niin siellä sitten ollaan oli mikä oli. Meillä on harjoittelua takana 13vuotta ja nyt alan jo uskomaan että eiköhän me pärjätä. Olen vitsaillut ankarasti sillä että kaikki mitä olin häiltä toivonut on mennyt "listalta yli"... MUTTA yksi asia on säilynyt ja muuten riittää ja hyvin, nimittäin morsian. Hän on siinä missä kuuluu ja sitä ei prameilut tai muut korvaa mitenkään. Saan hänet vaimokseni ja se on siinä, ei lisättävää.

En tiedä mitä häistä tulee mutta sen tiedän mitä ne merkitsee. Myös läheisten uhraukset ovat liikuttavia. Osa on vääntämässä ruokia kodeissaan joita he sitten tuovat mukanaan. Moni on tulossa hääpaikalle jo päivää ennen koristelemaan. On tullut apua rekvisiitan rakentamiseen. On löytynyt ystävä joka laulaa meille kirkossa ja hänelle säestäjä. On tullut apua rahoitukseen. On tullut apua vaatteiden kanssa. On tullut apua vaikka ja mihin ja aina vaan tulee lisää.
Nyt on vain yksi murhe jäljellä. Mitä sitten kun häät on vietetty? Onko enää mitään mitä odottaa ja miten koskaan korvata kaikille vaiva? Jääkö häistä vaan olo että on oltu kaikille vaivaksi? Miten tälläinen ihminen ansaitsee niin paljon apua ja sen päälle vielä juhlimista? En tiedä miten näistä tunteista pääsee eroon mutta yritetään.

Pyydän kuitenkin niitä jotka tämän lukevat muistamaan miten hienolta tuntuu avun saaminen ja miten vielä hienommalta tuntuu sen antaminen. Ihmisen hyvyys on lopulta niin kaunista että sitä ei pysty mitenkään kuvailemaan. Te jotka olette menossa naimisiin tai olette jo naimisissa muistakaan se tärkeimmät asiat ja älkää ehkä ihan niin lujaa miettikö niitä tarjoiluja, rahan menoa, hienoja paikkoja ja vaatteita vaan keskittykää olennaiseen. Haluatteko käyttää tämän elämän maallisen keräämisen ja palvomiseen vai haluatteko käyttää sen jotenkin muuten.. Tätä kannattaa itseltään kysyä.