sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äiti


Tällä kertaa kirjoituksen aihe on hyvin selvä. Tästä ei välttämättä tule niin pitkän pitkää huuto vuodatusta millaisia tekstini yleensä muuten ovat koska tällä kertaa aihe ei ole kovin monimutkainen.

Nythän on kyse "vain" äidistä. No ajatus aiheeseen tuli kun tuossa mietiskelin, että mitähän kummaa sitä keksisi äidille kun on tuo äitienpäivä. Yleensähän se on tapana ostaa vähän jotain sydän juttuja kaupasta ja viedä äiti syömään ajattelematta hänen tärkeyttään sen kummemmin. No minulla ei ole varaa lähteä hänen luokseen kun eri paikkakunnilla tätä nykyä asutaan eikä siten myöskään sydämiä kannata kaupasta ostella. No vaikka olisi rahaakin niin miten sitä sitten voisi äitiä mukamas tarpeeksi muistaa. Usein joudun tavallaan häntä laiminlyömään enkä pidä yhteyttä läheskään tarpeeksi mutta tämä elämä nyt sattuu olemaan vähän hektistä.  Ja kyllä hän mielessä on jokapäivä, uskoipa hän sitä tai ei.

Sen kuitenkin olen tajunnut että hän on lähestulkoon ainut ihminen joka on aina läsnä. Siis kirjaimellisesti. Ehkä hän ei vieressä seiso mutta aina kun on jotain ongelmaa niin aina ensimmäisenä yleensä tulee mieleen, että voisiko äiti jotenkin auttaa. No monessa asiassa hän ei aikuista miestä voi auttaa mutta jo pelkän tuon ajatuksen tulemisella mieleen on varmasti suuri merkitys. Tietynlaisen turvan kuitenkin aina on äidistä saanut. Lapsuus oli mitä oli, riitelyä, alkoholismia, verta, tappelua, köyhyyttä ja muuta mukavaa ajankulua. Ainut pysyvä turva oli aina äiti vaikka minäkin jouduin joskus häntä pelastamaan mutta kuitenkin.

Äitini valitettavasti silloin tällöin joutuu varmasti miettimään että olisiko pitänyt tehdä jotain toisin kun minusta on tullut tälläinen. Olenhan sentään kuuluisa siitä miten hienosti olen jokaisen tekemäni asian sössinyt. Mutta olenpa tajunnut erään paljon tärkeämmän asian johon takuulla on äidillä ollut suuri vaikutus. Nimittäin minä kaikessa surkeudessani olen kuitenkin hyvin hyvin kiltti ihminen, monen mielestä kuulemma hyvä isä, ajattelevainen, ystävällinen ja yritän aina ajatella muita ennen itseäni. Siis näin olen kuullut ja pakkohan se on itsekin myöntää kun jokapäivä tulee puntaroitua tilanteita siten että jollain muulla olisi mahdollisimman hyvä, vaikka itse sitten ei ehkä saisi sitä mitä halusi tms.

Tuon opettamiseen ei pysty läheskään kaikki. Siihen tarvitaan äiti!! Äitini voi siis mielestäni lakata murehtimisen tai ehkä jopa itsensä syyttelyn ja miettiä miten hyvän pohjan olen elämääni saanut. Raha on maallista rompetta mutta se miten ihminen suhtautuu toisiin ihmisiin, lapsiin jne on mielestäni paljon tärkeämpää. Miten voin koskaan kiittää häntä tarpeeksi siitä että olen minä, siis minä!. En mitenkään mutta hän varmasti sen tietää tuolla jossain mielensä sopukoissa miten paljon on vaikuttanut hänen jokainen tekonsa.

Häntä on kiittäminen siitä, että kelpaan puolisolleni tulevaisuudessa aviomieheksi.
Häntä on kiittäminen siitä että lapsellani on kuulemma hyvä isä ja paljon rakkautta perheemme sisällä.
Häntä on kiittäminen siitä ajatusmaailmastani että muut voi laittaa usein itsensä edelle jolloin muiden ilosta saakin paljon suuremman ilon kuin olisi muuten saanutkaan.
Häntä on kiittäminen että tiedän miten pahakin tämä maailmaa saattaa tietyissä tilanteissa olla, on todella hyvä tietää että koko elämä ei todellakaan ole pumpulia.
Häntä on kiittäminen siitä että tiedän myös hyvyyttä olevan todella todella paljon.
Häntä ja lapsuuttani on kiittäminen siitä että tiedän ettei lapsen aikana tippakaan viinaa ole näkyvillä eikä sitä myöskään käytetä lasten aikana tai tulee tästä talosta lähtö.
Oliko näistä asioista joku huono? Olisinko oppinut nämä asiat jos äitiä ei olisi ollut? No EI JA EN!


Turvallinen elämä lapselleni ja perheelleni on siis osa seuraus pahasta lapsuudestani ja äitini saumattomasta huolehtimisesta sekä rakkaudesta olinpa sitten missä hyvänsä. Kuten edelleenkin, missä vain menenkin hän murehtii onko kaikki hyvin, toivottavasti olen varovainen ja toivottavasti jaksan jne. tuntuuhan se hassulta kun olen sentään jo aikuinen ihminen mutta samalla ymmärrän häntä hyvin. Noinhan minäkin ajattelen omasta lapsestani mutta sitä ei vaan tahdo tajuta ennen kuin oikein miettii. Murheita on siis valtava kasa kantaa mutta silti äiti jaksaa hymyillä. Hän ei koskaan ole lopullisesti tuominnut tai hylännyt vaikka miten lujaa olen yrittänyt antaa siihen syyn. Rankaista hän on saattanut mutta ei koskaan niin etteikö se olisi lopulta ollut minun etuni. Usein hän on myös joutunut rangaistuksensa perumaan kun ei ole hennonnut katsella jos vaikka on ollut arestia. Ehkä se on ollut vähän "huono juttu" antaa periksi mutta se kertoo vain ja ainoastaan hänen hyvyydestään.

Kaikki äidit, tänään on teidän päivänne älkääkä MISSÄÄN TAPAUKSESSA VÄHÄTELKÖ sitä miten tärkeitä te olette ja miten paljon te vaikutatte pitkälle tulevaisuuteen lapsienne ja lastenlapsienne kautta. Miettikääpä sitä. Muistakaa myös teidän äitejänne, he ovat syy siihen että teistä on tullut äitejä ja olette saaneet kokea lapsena rakkautta jota nyt osaatte antaa omille lapsillenne.

Muistakaa kuitenkin myös se, että tämä ei todellakaan ole ainut päivä vuodesta kun se äiti on äiti. Hän on tasan 365pv vuodessa äiti ja aina hälytysvalmiudessa varmistamaan että teillä on kaikki hyvin. Voiko joku vaatia enemmän? Muistakaa äitiä aina kun se on mahdollista ja aina kun siltä tuntuu, se lienee se tärkein pointtini. Itse en sitä ilmeisesti osaa mutta tiedän oman äitini tietävän missä mennään.

Kiitos rakas äiti kaikesta menneestä ja tulevasta, olethan mukana vielä kauan! Ilman äitiä ei ole enää turvaa.

Kiitos myös puolisolleni joka on minun lapselleni varmasti hänelle paras äiti jonka voisin toivoa. Kiitos myös hänen äidilleen joka on hänestä omalta osaltaan tehnyt noin hyvän äidin. Minä väitän aina että olen kuin Aku Ankka, siis tuurini takia mutta tämän tekstin kun katselin läpi ja mietin noita äitejä jotka tuossa ympärillä on. On pakko sanoa, että minulla on ollut onnea kuin Hannu Hanhella.

Jokainen päivä olkoot niin äitien, isien kuin lapsienkin. Mutta tänään laitetaan liput salkoon äideille!