torstai 12. helmikuuta 2015

Euro oli ilmeisesti liikaa.

Eilen ajattelin kauniisti, että kerätään Bertalle edes vähän rahaa lisäsiipeä varten kun Tornion onneton kunta tai oikeastaan vaan yksittäinen sossutäti ei siihen pysty hallinto oikeuden päätöksestä huolimatta. Ajattelin samalla, että vaikka koskaan rahaa ei kukaan tulisi tarvitsemaan tai huolimaan niin on ainakin ajatuksena kaunis.. Ja vaikka ei lisäsiipeä pystyttäisikään rakennuttamaan täällä byrokratian taivaassa niin olisiko paha jos tämä pikku Bertta saisi vaikka muutaman ylimääräisen lelun?

No ajatus oli kaunis mutta ilmeisesti pyynti oli liikaa. Miten huonosti meillä onkaan asiat kun 1€ on jo liikaa antaa pois sairasta lasta varten? No ensikerralla jos tulee jotain vastaavaa mieleen voidaan alkaa keräys 1sentistä jotta ei sitten tule kenellekään eroahdistusta rahoistaan.

En tiedä toteutuuko keräys mitenkään ja onko siitä mitään hyötyä mutta on se mielestäni mielenkiintoinen skenaario, että vain yhdellä eurolla voisi jo olla vaikutusta. Olen nähnyt jotain face arvontoja joissa osallistujia on jopa sataantuhanteen ihmiseen saakka.. Arvonnan kohde saattaa olla jopa vain muutaman euron arvoinen mutta silti se jotenkin saa ihmis massat liikkeelle. Nyt kun asia on mielestäni aika paljon tärkeämpi niin onkin vaikeampi saada massoja liikkeelle. Ehkä se euro tosiaan oli liikaa tai en ole osannut muotoilla asiaa kovin hyvin eikä ole mitään palkintoakaan.. Ehkä voisi laittaa palkinnoksi vaikka euron ämpärin tai jotain, sitten se vaatisi jonkun arvontaluvan varmaan... Ehkä joidenkin mielestä tuollainen auttaminen olisi tyhmä jo ajatuksenakin.

En tiedä miksi tämän kirjoitin mutta jotenkin vaan vetää niin hiljaiseksi. Tai ehkä olen liian hätäinen. Jospa viikon päästä näitä euron lahjoittajia onkin jo vaikka kuinka paljon, tiedä häntä..

Toivon tukea Bertalle ja myös sitä, että meillä Suomessa saataisiin järjestelmät siihen malliin ettei lisää vastaavia tapauksia pääsisi tulemaan.

Kiitos lukijoille ja ei ole tarkoitus ketään syyttää tai painostaa mihinkään. Kunhan ihmettelen maailman menoa taas omalta kantiltani.

Tässä linkit vielä asiaan.

Oma postaukseni aiheesta: Osallistumalla tapahtumaan, Bertalle lisäsiipi!

Tapahtuma johon osallistumalla olet antamassa sitä yhtä euroa: TAPAHTUMA

Iltasanomien kirjoitus Bertan tilanteesta: Vakavasti sairas Bertta, 2 vuotta, nukkuu yönsä parakissa – ”Niin epäinhimillistä kuin olla ja voi”

-Opinio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!