maanantai 19. tammikuuta 2015

Vain yksi sekuntiko?

Hei kaikki.
Oho, olipas iloinen aloitus. No tällä kertaa tekstikään ei ole niin väkivahvaa mitä yleensä sillä aihe on enemmänkin kiehtova kuin harmittava tai muuten tunteita herättävä.

Olette ehkä kuulleet karkaussekuntista joka maan pyörimisliikkeen hidastumisen takia on lisätty tarkimpiin atomikelloihin joilla meidän "aikamme" pysyy aina muuttumattomana / kohdallaan. Nuo atomikellot ovat niitä joilla koko muu maailma pidetään ajassa. Sekunti tulee atomikelloihin noin 3vuoden välein ja se lisätään kesäkuun viimeiseen päivään. Jolloin siis aika ei lopukaan kello 23.59.59 vaan tulee vielä 23.59.60 joka siis ei ole normaali kellon aika. Näin ollen monet järjestelmät saattavat takkuilla tai jopa kaatua. Esim. linkedin kaatui kun vuonna 2012 kun tuo samainen sekunti lisättiin. Kaikissa järjestelmissä kun ei ole edes mahdollista näyttää sekunteissa numeroa "60" varsinkaan unix järjestelmissä joiden juuret yltävät -70 luvulle saakka ja silloin ei ollut tuollaisista karkaussekunteista vielä tietoakaan joten järjestelmiin ei tuollaista mahdollisuutta ole lisätty. Järjestelmä kuitenkin seuraa internetin tms välityksellä tuota "atomiaikaa" ja kun sekunti tulee lisää järjestelmä kaatuu koska tapahtuu sen mielestä "virhe". Yksinkertainen asia siis muodostaa järjestelmille melkoisen haasteen.

(kuva linkitetty suoraan google kuvahausta wired.com)


Karkkaussekuntista ei meille tavallisille tallaajille ole oikeastaan mitään näkyvää hyötyä tai haittaa.. Toki joidenkin kesäloma pitenee sekuntin joka on varmaan Suomalaiseen tapaan vähintään ryyppyjuhlan aihe. Paljon vähemmänkin takia on keksitty syitä pitää "ottaa muutama".
No nyt maailmalla kuitenkin pohditaan, että otettaisiinko karkaussekunti pois käytöstä (toivottavasti ei sen meidän ryyppäämisen takia, vaikka kaikki muukin toki on kielletty jo sen varjolla) ja annettaisiin rauhassa "ajan vääristyä" koska siitä on tiettyjen tahojen mielestä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuo nyt tarkoittaisi niinkin hurjaa vääristymää kuin, että noin kahdessa sadassa vuodessa aikamme olisi "jo" noin minuutin ja kuusi sekuntia edellä universumimme vallitsevia ajan lakeja. Tässä tapauksessa se koskisi planeettamme pyörimisliikettä joka määrittää meille päivän pituuden. Jos näin annetaan tapahtua alkaisi päivä valjeta tuon reilun minuutin myöhässä kahdensadan vuoden kuluttua.
Ei voida siis kuitenkaan puhua kovin merkityksellisestä asiasta. Kokonaisen tunnin heitto saataisiin aikaan noin 11 000vuodessa.. Eipä taida kukaan meistä tämän hetkisistä asukkaista päästä tuosta asiasta kärsimään tai nauttimaan.. Tosin on mahdollista, että pyöriminen hidastuu entisestään ja homma kiihtyy aina vain. Vauhti ei tosin ole kovin hurja.
Silti en missään tapauksessa kannata sitä, että annetaan tuon tapahtua sillä maailmassamme pätee tietyt vakiot ja aika on yksi niistä. Siis muuttumaton tekijä joka kulkee aina samaa vauhtia. No jos yksi käsite eli tässä tapauksessa aika alkaa vääristyä se on mielestäni väärin. Sehän olisi sama jos vaikkapa käsite "kilogramma" joka myös on vakio ja siitä löytyy niin sanottu "vakio" mittatieteiden laitokselta ja sen massa tarkistetaan aina silloin tällöin. Näin pystytään toteamaan painovoima muutoksia ym. Jos siitäkään ei enää piitattaisi tai muistakaan "vakioista" ei kohta enää olisi mitään vakioita ja se vaikeuttaisi kaikenlaisen tekniikan kehitystä aika paljon. Sillä me tarvitsemme niitä. Aikaa tarvitaan päivittäin moneenkin asiaan, kiloa tarvitaan vaakoihin ym jne jne.. Niiden on pysyttävä muuttumattomina! Vaikka se teettäisikin meillä jotain töitä. Kyllä nykyaikana pitää pystyä opettamaan järjestelmälle myös tuo 60. sekunti.

Mitä tuo muuten tarkoittaa tuo 60. sekunti, sehän on vain sekunti... No mutta mietitäänpä sitä tavalla joka kiehtoo minua todella paljon. Ensinnäkin sehän ei lisää meidän elämäämme mitenkään vaan kuollaan yhtälailla tietyssä kohtaa "omaa henkilökohtaista" laskuriamme.
Mutta ajanlaskuumme se tuo lisää aikaa yhden sekuntin noin joka kolmas vuosi. Eihän tuo vaikuta paljolta, "yksi sekunti". Mutta jospa otetaan toinen perspektiivi asian tarkasteluun ja mietitään vaikka meitä Suomalaisia. Meitä on täällä about 5 000 000 jolloin jos ajatellaan meille kaikille yksi lisä sekunti se tekee tuon 5 miljoonaa sekuntia. Jospa me kaikki olisimme sillä ylimääräisellä sekuntilla jonossa ja jokainen löisi vasaralla 3" naulaa (ko. naula vaatii noin 7lyöntiä mennäkseen pohjaan) saisimme lyötyä 714 285 naulaa. Eli sellaiset 71 428,5 laatikollista nauloja. Omakotitalon rakentamiseen nauloja mene erittäin karkealla arviolla 15-20 pakettia. Jos lasketaan tuon 20paketin mukaan saisimme naulattua noin 3 571 ok taloa. Eikö siis sekunti ole paljon? Jos sekuntin voisi "siirtää vaikka 1000 henkiselle yritykselle he saisivat täällä Suomessa paiskia reippaan tunnin ylimääräistä kesäkuun viimeisenä päivänä. Jos tuhat henkeä tekee tunnin töitä ja heidän palkkansa on bruttona 15e/h se tekisi 15 000€ lisää raha liikennettä josta valtiolle tulisi verotuloja. Ja kyllähän noin suuri porukka saa tunnissa paljon aikaiseksi. Jotkut tehtaat saattavat valmistaa tuotteitaan kymmenia tuhansia kappaleita joka tunti. Josta taas tulisi niitä tuloja jne.

Entä jos ja kun sekunti tulee koko maailmalle eikä vain meille. Mietin mielessäni eilen, että jospa saataisiin jokainen ottamaan valokuva tuona ylimääräisenä sekuntina (jotkut kamerathan ehtivät ottaa vaikka 25 kuvaa tuossa ajassa mutta yksi riittäisi). Eikä mistään puusta tai linnusta vaan siitä hetkestä mitä juuri silloin tekee. Mitä ehtii tapahtua sekuntissa? No vaikka mitä, joku voi olla jopa töissä, joku nukkumaan menossa, joku katsoo tv:tä, joku kuolee, joku synnyttää, joku sanoo "tahdon", joku jää auton alle, pommi ehtii räjähtää, joku harrastaa aikuisten juttuja, joku juuri laukeaa (happy ending, hahaa) jne jne.
Sekunti onkin aika pitkä aika jos oikein mietitään ja jos se vain sattuu ajoittumaan kohdalleen jonkun tapahtuman kanssa.. No jos mukamas kaikki ihmiset saataisiin ottamaan tuollainen "muistokuva" joista sitten jokaista näytettäisiin 1sekunti saisimme erittäin mielenkiintoisen "muistoesityksen" jossa siis aiheena muistot jotka tulivat tuon ylimääräisen sekuntin aikana ja voidaan jopa ajatella, että ne tapahtuivat normaalin ajanlaskun ulkopuolella, eli niitä ei tavallaan edes tapahtunut.. Muistoesitys kestäisi muuten sellaiset noin 221vuotta! Sen kun lataa youtubeen niin saa olla kärsivällinen. Miettäkääpä nyt, tuon yhden vaivaisen sekuntin takia maailma saa 221vuotta lisää muistoja! Jotkut niistä on hyviä jotkut pahoja. Myös kuolleisuus tulee olemaan tänä vuonna suurempi kuten syntyvyyskin. Sillä tuona ylimääräisenä sekuntina varmasti kuolee ja syntyy muutama ihminen joita ei normaalisti synny. Mikä on heidän syntymäaikansa tai kuolinaikansa? Olen kateellinen heille sillä saavat ainutlaatuisen ajankohdan tulolleen tai menolleen toki jos tarkkoja ollaan heillä ei sitten enää koskaan saata olla syntymäpäivää jos se vietettäisiin sekuntin tarkkuudella. Kiinnostusta lisää vielä entisestään nimittäin se, että tuona hetkenä otetut kuvat tai tapahtumat saattavat jäädä keräilyharvinaisuuksiksi ja lajinsa viimeisiksi jos tuo karkaussekunti järjestelmä otetaan käytöstä pois ja seuraavaa samaista ajankohtaa / kellonaikaa ei siis enää koskaan tule. Nyt saattaa olla viimeinen mahdollisuus ottaa vaikka tuo kuvamuisto jota ei ajanlaskusta koskaan löydy.

Turha enää ajatella, että on kyse "vain yhdestä sekunnista". Asia on paljon isompi kuin osaamme kuvitella. Itse aion ottaa kuvan juuri tuolla hetkellä ja teetän sen seinälle kuvatekstillä "ylimääräinen sekunti 2015" tai "ajan ulkopuolinen hetki".. Kaunista, lähes runollista. Toivottavasti tämä teksti inspiroi muitakin ajattelemaan näitä uskomattomia ihmeitä joiden seassa elämme kuten aika ja universumi.
Kesäkuun viimeinen kello 23.59.60 kamerat esiin.

Osallistukaa tapahtumaan ja videokoosteen tekoon facebookin kautta painamalla "liity" ja tietenkin ottamalla sen kuvan kun aika on kohdallaan. Alla olevasta linkistä pääset tapahtumaan.
Ylimääräinen muisto, tapahtuma.




Kommentoikaa rohkeasti ja jos niin lujaa jännittää ettei meinaa uskaltaa niin kommentoi vaikka silmät kiinni! Täällä saa moittia ja olla erimieltä, tai kehua ja olla samaa mieltä tai mitä vaan haluaa. Ei kannata miettiä sen enempää.

Kiitos ja kumarrus lukijoille. Sekä toive, että luette muitakin tekstejäni jos tämän jaksoitte loppuun lukea.

- Opinio

Tykätkää, jakakaa, seuratkaa ym facebookissa, blogilistoilla jne jne ... Kaikki auttaa jaksamaan kirjoittelun jatkamista. Ilman yleisöä on turha esiintyä, en ole vielä tarpeeksi poliitikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!