perjantai 9. tammikuuta 2015

"Sana" ei paljoa paina, avioliitto parka.




Eipä raamatun "sana" paljoa nykyään paina. Tähän tulokseen tulin kun taas uutisia katsoin ja siellä eräästä AVAn ohjelmasta oli höpinää.. Oma käsitykseni nimittäin esimerkiksi avioliitosta josta nyt aion avautua on se, että se kaiketi pohjautuu raamattuun jossa pareja neuvotaan menemään naimisiin jolloin tavallaan omistaa toisensa hamaan hautaan asti. Tämä on tietenkin aika jyrkkä ajatus jos nyt ajattelee, että pari vaikka vuosien saatossa muuttuu aivan toisenlaiseksi, ehkä jopa väkivaltaiseksi tai muuten jollain jyrkällä tavalla. No sitä varten olemme keksineet avioeron, eli avioliitto voidaan purkaa ja ennen se on tapahtunut vain jos on tehty aviorikos (vaikka pettäminen) tai jos oli muita painavia syitä. Eronneet yksilöt saivat lisäksi kantaakseen todella raskaan taakan sillä avioliitosta eroaminen oli aikanaan erittäin iso juttu ja niitä jotka olivat sen tehneet ei hyvällä katsottu vaan he joutuivat häpeään. Tiedän jopa omassa tuttavapiirissä vanhanaikaisia ihmisiä jotka eivät ole edes harkinneet eroa vaikka mitä olisi tapahtunut. Avioliitto on vaan pidettävä pystyssä vaikka olisi miten huonosti asiat koska ei julkisesti kehdata erota. Sekään ei tietysti ole hyvä jos oikein rumaksi menee (meillä on kuitenkin vain yksi elämä käytettävissä) mutta asenne on oikea.

Asiat on hieman muuttuneet ja omasta mielestäni pahempaan suuntaan. Naimisiin menostahan on tehty nykyään melkein vitsi tietyissä paikoissa. Kuten Las Vegas jossa Elviksen näköinen kaveri vihkii parin vaikka alasti pienessä pierussa. Toki tuo liitto vaatii vielä vahvistuksen tietyn ajan sisällä mutta kuitenkin. Meillä täällä Suomessakaan avioon asteleminen ei kummalisuuksia vaadi. Ensin haetaan niin sanottu naimalupa eli maistraatilta lupa jossa todetaan pari sopivaksi avioliittoon vihkimiseen ja nykyisen tasa-arvon kanssa monikaan asia ei voi estää tuon luvan saamista.
Luvan saamisesta pitää vielä kulua 7pv jotta sen niin sanottu mietintä aika umpeutuu. Sitten voi jo lampsia lähimmän pastorin juttusille tai maistraattiin aikaa varaamaan henkikirjoittajalle joka sitten paukauttaa leiman paperiin (vihkii). Pam pox räx, niin ollaan onnellisesti naimisissa. En pidä sitä mitenkään pahana asiana, että naimisiin noin helposti pääsee sillä monet kuitenkin avioituvat tänäkin päivänä ihan tosissaan ja ajattelevat ihan oikeasti niin, että ovat tämän uuden puolisonsa kanssa hautaan saakka. Joskus toki on sekoitettu ihastuminen rakkauteen ja naimisiin on vaan menty kovalla kiireellä ja innolla. Joskus avioliittoon paukahdetaan vain sen takia, että päästään petipuuhiin jos ollaan oltu niin uskovaisia, että ennen avioliittoa ei voi moisia hommia puuhastella.. Todellisuudessa pidän sitä joka tutustuu puolisoonsa pitkän aikaa ja vaikka siellä pedissäkin mennen sitten harkiten avioliittoon enemmän uskovana kuin sitä joka menee avioliittoon kovalla hädällä jotta pääsee puutteensa tyydyttämään.. Ennen kuin joltain pääsee kova itku asiasta niin tämä oli vain minun mielipiteeni.

Avioliittoon meno on kuitenkin vasta vaihe 1. Sitten on vielä jäljellä 1 tai 2 vaihetta. Seuraava vaihe on se yhdessä elo sen jälkeen kun on pantu viimeisen kerran nimi paperiin sen yhteisen elämän puolesta. Entä sitten kun ei ole enää mitä odottaa? Monissa suhteissa pysyy tietynlainen jännitys kun aina välillä päästään vähän miettimään, että pitäiskös josain kohtaa oikein alkaa häitä värkkäämään.. Entä kun ne on värkätty eikä ole enää miettimistä? En tiedä mutta yleensä kun joku asia on ohi niin alkaa heti miettiä uusia tuulia, jotta on taas jotain jännäämistä.. Tässä kohtaa se ei oikein olisi hyvä. En koskaan tule uskomaan siihen, että joku pari tuntisi toisensa muutaman päivän yhdessäolon jälkeen tai edes muutaman kuukauden mutta tietysti uskon, että hekin saattavat pienen onnen ja sopeutumisen kera tosiaan olla oikeita toisilleen. Onnea vain niille joille näin on ollut. Valitettavan aina niin ei kuitenkaan ole. Sitten alkaakin se 3. vaihe eli avioero. Se on vähintään yhtä helppo kuin avioon astuminenkin, hitaampi kylläkin. Avioeropaperit vain hyllystä maistraatista kainaloon ja kotiin täyttelemään, niihin sitten vain pitää saada puolison allekirjoitus ja siinä se. Paperit postiin ja päätöstä odottamaan. Nykyisin avioero myönnetään lähes aina ja paperiin voi satuilla mitä huvittaa. Kaipa senkin lapun vaan joku raksuttelee läpi lukematta edes mitään syitä. Päätöksen tultua on vähintään 6kk mietintä aika ja sitten ero astuu automaattisesti voimaan. Vaikka häitä olisi järjestetty 5vuotta ja rahaa olisi mennyt 100 000€ niin yhdellä paperilla, kahdella nimmarilla, postimerkillä ja kuorella se homma on peruttu ja pois pyyhitty elämästä, hieman ironista mielestäni. Jospa avioeroa ei myönnettäisi kuin painavista syistä se ei avioliiton kanssa ehkä olisi sellainen trendituote kuin mitä se nyt on. Nythän julkisuudessa on jatkuvasti joku joka on ollut naimisissa 10kertaa ja se on jopa mainitsemisen arvoista. Onko se sitten niin hieno asia vai? Nykyään se varmaan sitten viestii siitä, että on kova mimmi tai kundi kun noin monta on saanut haaviinsa. Entisaikaan tuollaista ei olisi voinut olla ja jos jotenkin olisi ollutkin olisi varmaan poltettu roviolla. Miten pyhimmästä liitosta on tullut trendi leikki? En pysty sitä käsittämään. Minulle on lapsesta asti jotenkin iskostunut päänuppiin, että avioliitto on ja pysyy ja sitä ei solmita kuin kerran (en muuten olekaan omassa suvussani tainnut nähdä yhtäkään avioeroa, aika hyvin, kai). Mutta käsitykseni avioliitosta ei enää nykyään taida olla oikea vaan olen vaan vanhanaikainen jäärä. Ymmärrän ihmisiä joille oikeasti on mennyt sukset ristiin ja on ollut pakko erota mutta monet eroavat vain huvikseen ja lähtevät heti etsimään uutta liittoa. Ehkä heillä on pakollinen tarve saada ne omistuspaperit puolisoonsa, pakollinen tarve järjestää juhlat ja olla päivä rinssi ja rinsessa, pakollinen tarve saada puolet toisen omaisuudesta jos ei ole avioehtoa tai vaan pakollinen tarve saada jokin paperi jossa lukee sen "oikean" puolison nimi jotta hänet sitten löytää / muistaa niiden muiden "juttujen" seasta. Tiedäppä tuota sitten mutta sen tiedän, että onneksi on myös paljon niitä ihmisiä joille avioliitto on edelleen se viimeinen allekirjoitus ja pyhä asia. Eli kun nimen lätkäsee siihen paperiin ja sanoo tahdon se tarkoittaa, että toisiin pöytiin on sen jälkeen turha edes katsella tai miettiä enään missään tilanteissa, että "pärjätäänköhän me enää yhdessä". Se on vaan pärjättävä kun nimi on paperissa.
Vertaankin usein avioliittoa tilanteeksi jossa parin sielut irtoavat ruumiista ja ne kahlitaan samaan tyrmään suurella lukolla joka naksahtaa lukkoon sanomalla "tahdon". Tuolla tyrmässä parin sielut sitten viettävät loppuelämänsä joko pitäen toisiaan sylikkäin tai taistellen kiivaasti, miten vain.
Jos me tietäisimme, ettei lukkoon ole avainta lakkaisi myös avioliitolla pelleily. Harva menisi huvikseen naimisiin jos se TODELLA merkitsisi viimeistä liittoa. Nyt kun tiedämme, että lukkoon saa avaimen pyytämällä on paljon helpompi sinne kaltereiden taakse mennä. Kyllä putkaankin voisi mennä jos pääsisi koska vaan pois, täyttämällä yhden paperin.

Arvostan pareja jotka ovat avioliittoon ihan tosissaan asteelleet vaikka eivät olisi tunteneet kuin päivän mutta ne jotka menevät avioliittoon jostain muusta syystä tai mielenjohteesta. Muistakaa nyt jumalauta, että se ei ole mikään vitsi! Vaikka siitä sellaista kovaa tehdään. Ajatellaampa vaikka AVA kanavalla alkavaa ohjelmaa jossa parit tapaavat ensikertaa vasta alttarilla. Sitten pam, naimisiin ja 5vk on ohjelmassa pareilla aikaa tutustua jonka jälkeen päätetään haetaanko avioeroa. Jos tuo ei ole törkeää niin mikä sitten. Voinko itse hakea kylältä naisia 5vk koeajoon ja sitten heittää pihalle niin kauan kun huvittaa ja se on kaikkien mielestä ihan ok??? Ei varmaankaan ole vai? Ei autokaupatkaan anna montaa autoa tai edes yhtä 5vk koejoon peräkkäin ja ne on sentään autoja eikä ihmisiä. Avioliitto on yhtä kuin kuolema. Ei pahalla tavalla vaan sillä tavalla, että sen jälkeen on leikit leikitty, ei tule enää mitään muita suhteita tai juttuja vaan ollaan siinä vaan. Oma parinhankinta vietti on siinä kohtaa kuolemaantuomittava koska pari on "lyöty lukkoon". Ei ole mikään vitsi! Pitää vain sopeutua ja mukautua siihen joka vierellä on.

Itse olen ollut jo vuosia kihloissa (joo tiedän, että on naimalupaus).. Ja varmaan olenkin vielä vuosia. Moni tietty ihmettelee, että miksei olla menty naimisiin kun ollaan niin hyvä pari ja blaa blaa, jopa miettivät olemmeko ollenkaan tosissaan. Kun luet eteenpäin saatat huomata, että ollaan paljon enemmän tosissaan ku ne jotka hyppää alttarille heti kun vaan "tulee sellanen fiilis"...
No ensinnäkin vaikka olemme tosiaan hyvä pari niin meilläkin on ollut jyrkkiäkin alamäkiä ja rosoista tietä taitettavana. En varmasti mene naimisiin pakottamallakaan ennen kuin tie muuttuu sileäksi ja tiedän, että KAIKKI vaikeudet voitetaan. En ota sitä riskiä, että kahlitsen itseni tai puolisoni johonkin alamäkiralliin. Tiet toki ovat tasoittuneet jo näiden yhteisten noin 13vuoden aikana melkolailla. Enkä tarkoita etteikö matkalla töyssyjä saisi olla, tottakai saa eihän se muuten ole elämää. No minä tai siis me varmaan oltaisiin jo vihdoin valmiita menemäänkin naimisiin, mutta. Ongelma onkin nyt enemmänkin rahallinen. Minä kun olen vielä niin jäärä, että kun tuo elämäni toiseksi tärkein tapahtuu (lapsen syntymän jälkeen) haluan, että kaikki on juuri niin kuin puolisoni kanssa haluamme. Valitettavasti se tarkoittaa minulle ainutta oikeaa vaihtoehtoa eli isoja kirkkohäitä. Niitä vaan ei pennittömät järjestele. Ei voi mitään. Ehkä vielä joskus. En aio tinkiä tippaakaan ja miettiä eläkepäivilläkin vielä, että miksen tehnyt kuten olisin halunnut. Minulle kun häät on vaan kerran elämässä. Ja mielummin jätän juhlimatta jos juhlat eivät ole mieluisat.  Olisi eriasia jos olisin omaksunut nykyihmisten asenteen, että häitä voi pitää vaikka joka kesä niin pysyy elämässä jännitys. Sääli, että niin kauniista asiasta on tehty "huume" tai jopa "esileikki".. Minä kyllä olen niitä ihmisiä jotka joutuu sanomaan usein, että "ennen oli asiat paremmin"...  Sitäpaitsi puolisoni ei ole minulle tippaakaan vähempää arvokas vaikka ei olisikaan nimeä maistraatin kirjoissa. Se asia ei muutu naimisiin menemällä. Jos toinen on se tärkein ja rakkain on minulle ainakin aivan sama ollaanko naimisissa vai vaikka naamiaisissa, ei se siitä muutu, siinä mielessä tietty häät eivät ole muutakuin virallistaminen ja syy pitää juhlat koska ne tunteet löytyy jo muutenkin. Maailmani siis ei kaadu vaikka jäisi juhlimatta. Niin se vain on. Lisäksi häihin menoa hidastaa se kun nämä nykyihmiset avioliittoihin ja pois hyppimällä ovat minultakin jo onnistuneet viemään ison uskosta tuohon liittoon. Joskus on ollut todellinen uutinen ja ylpeyden aihe mennä naimisiin. Nykyään se on vähän sama kuin ilmoittaisi tuttavapiirilleen, että käytiin pizzalla paikallisessa kebabissa. Vastaus lienee "jaa, voi kun kiva".. Sääli.

Kavahdan teitä jotka olette huomion, seksin, rahan, kiireen, periaatteiden, tv-ohjelmien, mielenjohteen jne vuoksi kävelleet alttarille. Toivottavasti avioero vie teiltä kaiken ja saatte kunnon opetuksen siitä, että ei tämä ollutkaan leikkiä, sillä sitä se ei ole. Miettikää onko teillä kanttia olla sen lukon takana hautaan asti ilman ulospääsyä. Miettikää se jo ennen kuin sen lyötte lukkoon sanomalla "tahdon".
Monilla ei ole kanttia lukkojen takana olla ja tietävät sen itsekin mutta eivät enää piittaa koska lukon saa nykyään aina tarvittaessa auki. Teidän pitäisi hävetä!
Te jotka olette eronneet oikeista syistä älkää välittäkö, teille en tarkoita pahaa. Pitää ymmärtää myös se, että meidän kaikkien erilaisuuden takia ei jokainen liitto voi koskaan onnistua vaikka olisi aluksi ollut kuinka varma siitä. Se on silti mahdottomuus. Ajatukseni koskee vain lähinnä niitä jotka jo puoliksi tietävät jossain kohtaa eroavansa ja silti painutaan alttarille. Törkeää. Nykyään tietysti raamatusta viis veisataan muutenkaan kun naimisiin saa kohta mennä vaikka koiransa kanssa mutta toivon vaan sydämeni pohjasta, että jotkut edes vielä miettisivät mitä se avioiliitto oikeasti tarkoittaa.

Onnittelen ja nostan hattua teille jotka olette naimisissa ja olette menneet naimisiin niin kuin olette itse halunneet, kaikki eivät halua kirkkohäitä tai muutakaan hässäkkää, ymmärrän senkin. Olinkin yksissä kauniissa häissä aivan hiljattain joissa budjetti oli pieni mutta meininki siitä huolimatta mahtava ja paljon oli itse tehtyjä juttuja joille myös lippani nostan. Hekään eivät ensimmäistä kertaa liittoon astuneet mutta olivat tosissaan olleet aina ja se on se idea. Vaikka joskus menee silti sukset ristiin. Vielä kerran onnea heille ja kaikille muillekin pareille ja yrittäkää vaan sietää sitä puolisoanne. Kun huomaatte hänessä heikkouden täydentäkää se omilla vahvuuksillanne. Keskustelkaa asioista, siis kaikista asioista ja löytäkää ratkaisu jokaiseen ongelmaan yhdessä, siksi se puolisonne teidän vierellänne on..
Ottakaa kuitenkin aikaa myös itsellenne ja antakaa sitä myös kumppanillenne. Älkää unohtako kummankaan tarpeita tai ilon aiheita vaikka ne eivät aina omiinne osuisi. "Tee muille niin kuin tahtoisit heidän tekevän sinulle". Tämä toimii myös avioliitossa. Meissä kaikissa on vikoja, puutteita ja ongelmia mutta myös paljon hyviä puolia. Joskus rakkaus jopa saattaa johtua noista huonoista puolista joihin se kumppani onkin omaksi ihmetyksekseksi rakastunut. Olipa se rakkaus mistä piirteestä hyvänsä lähtöisin se on silti rakkautta jota pitää vaalia ja kunnioitttaa. Se lienee suurin voimavaramme tällä planeetalla. Jos voit jonkun kanssa olla oma itsesi ja hän vieläpä siitä nauttii, olet oikeassa seurassa ja siinä sinun on hyvä. Anna puolisosikin olla oma itsensä äläkä yritä muuttaa häntä liikaa. Kaikkien pitää elämän aikana muuttua mutta silti minuuden pitää siellä pohjalla säilyä. Kultaisen keskitien löytäminen ei ole yksinkään helppoa mutta kahdestaan se on vielä vaikeampaa. Kun olet löytänyt parin jonka kanssa noin vaikea asia onnistuu leikiten, ei kannata muuta enää haaveillakaan sillä sinulla on kaikki. Olet löytänyt toisen puolikkaasi, onneksi olkoon.

Ehdotukseni tämän asian parantamiseksi on vain se, että avioliittoon ei pääsisi ennen vähintään vuoden mittaista avoliittoa sekä avioeroja ei myönnettäisi kuin PAINAVISTA syistä. He joilla on tosi rakkautta ei ole mihinkään kiire. Siitä olen varma ja olen sen  nähnyt. Päivämääriä ne vain on jos on kerran päätetty loppuelämä olla yhdessä.



Kommentoikaa rohkeasti ja jos niin lujaa jännittää ettei meinaa uskaltaa niin kommentoi vaikka silmät kiinni! Täällä saa moittia ja olla erimieltä, tai kehua ja olla samaa mieltä tai mitä vaan haluaa. Ei kannata miettiä sen enempää.

Kiitos ja kumarrus lukijoille. Sekä toive, että luette muitakin tekstejäni jos tämän jaksoitte loppuun lukea.

- Opinio

Tykätkää, jakakaa, seuratkaa ym facebookissa, blogilistoilla jne jne ... Kaikki auttaa jaksamaan kirjoittelun jatkamista. Ilman yleisöä on turha esiintyä, en ole vielä tarpeeksi poliitikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!