tiistai 30. joulukuuta 2014

Salaisuuksien vangit



Tiedätte ehkä tv-sarjan valheen vangit. En ajatellut kyseistä sarjaa alkaa tässä kommentoimaan kun en ole nähnytkään kuin puolitoista jaksoa mutta aihe siinä on kiinnostava (muuta kiinnostavaa maailmalla ei olekaan tapahtunut, paitsi asuntojen hinnat laskee ja lisää maksuja on kaikille taas tulossa eri muodoissa, pappi oli jossain tunkenut perunan persuksiinsa eli ei mitään mitä kaikki ei jo olisi tienneet, mehän ollaan Suomessa (paitti tuo pappi vaikka olis sopinu tänne hyvin)!.. hoh mitä uutisia..)

Kyseinen sarjahan ilmeisesti kertoo aina jostain hahmosta / henkilöstä jolla on jokin "kammottava" salaisuus jota ei ole saanut sanotuksi koskaan kenellekään. Sarjan nimi on tavallaan harhaan johtava sillä eihän se ole vale jos jotain ei ole saanut sanotuksi.. Sarjan nimi pitäisi olla ehkä salaisuuden vangit tai jotain, ainakin omasta mielestäni tuossa on kyse sailaisuudesta..
Tästä kuitenkin halusin teille vähän tarinoida sillä meillä kaikillahan on jotain luurankoja kaapissa (ainakin ollut joskus ja ihan turha väittää että ei ole ollut eikä tule, puhut juuri paskaa itsellesi) ja niiden säilyvyys on hyvin kyseenalaista, vaikka luuranko olisikin hyvin nyljetty ja putsattu saattaa se silti alkaa mädäntyä. Eikö siis olisi mukava ottaa tätä kaveria vähän ulos kaapista hengähtämään ja ehkä jopa haudata se kuten on luurangoille tapana?

Luuranko ei toki aina ole mikään kauhutarina, että olet vahingossa tappanut jonkun ajamalla hänen ylitseen tms vaan se saattaa olla paljon arkisempi kuten vaikka vaan, että olet halunnut puhua jostain asiasta läheistesi tai puolisosi kanssa jo pitkään mutta et vaan ole saanut aikaiseksi tai niin sanottua sopivaa hetkeä ei ole koskaan tullut (ei sellaista hetkeä ole, vai onko jollain sovittuna vaikka joka kuukauden toinen maanantai salaisuuksien kertomiselle??).
Sitten elät päivästä toiseen elämää jossa et voi olla kuitenkaan olla onnellinen kuin pinnallisesti. Monissa parisuhteissa esimerkiksi olisi aihetta keskusteluille (itsekin tiedän muutaman parin jotka keskustelevat kyllä muille mutta eivät keskenään) mutta niitä ei vaan käydä. Meinaatteko että elämänlaatu oleellisesti huononisi jos vaikka keskustelisitte asiat halki? Oli kyse sitten siitä missä laatikossa pidetään haarukat ja veitset tai jostain paljon vakavemmasta niin koskaan keskustelua ei kannata jättää käymättä. Monesti ihmiset vielä samaan aikaan surkuttelevat sitä miten keskustelut on vähentyneet eikä ole mitään juteltavaa kun kaikki on juteltu. Mutta kun ei ole. Olipa keskustelu mikä hyvänsä, kun se on käyty ilmassa leijuu aivan uusi raikas tuoksu, kokeilkaa jos ette usko. Pahimmassa tapauksessa tietysti aihe oli niin paha, että jopa välirikkoja syntyy mutta eikö se silloin ollutkin tarkoitettua ja on mahdollista ainakin saada sovussa tehtyä asiat kun olette kertoneet salaisuutenne ja teillä on mahdollisuus myös selittää mikä sen salaisuuden on aiheuttanut. Lisäksi kun aikaa on vierähtänyt ja elämä on mennyt eteenpäin tajuatte, että tästäkin tuli lopulta jotain positiivista.

Jos salaisuus tulee julki muuta reittiä on se aivan eri tilanne. Luuletteko, että ystävänne, puolisonne tai muukaan tykkää kuulla jotain salaisuuksianne jonkun muun suusta kun ette itse ole saanut sanotuksi? Ei tykkää. Haluatteko elää elämäänne miettien päivästä toiseen miten saisin jotain sanottua? Onko kivaa kun jokin sana tai paikka tai asia laukaisee teissä ajatuksen omasta salaisuudestanne ja jostain yhteisestäkin kivasta tekemisestä saattaakin tulla oman päänne sisällä henkinen taisto ja olettekin aivan poissaolevia vaikka piti olla kivaa.
Jospa nämä asiat olisi käsitelty periaatteella: kävi miten kävi, voisi vihdoin hengähtää ja mikä tärkeintä, unohtaa. Salaisuudet harvemmin unohtuvat tai asiat harvemmin muuttuvat jos niistä ei puhuta eikä edes tiedetä muutoksen tarpeesta. Mutta kun asiat on puhuttu voidaan rakentaa uutta, etsiä hyviä muutoksia, tarkastella mikä on järkevää ja antaa menneiden olla menneitä. Tottakai monet asiat aiheuttavat tappeluita ja pahaa mieltä mutta se on hetkellistä toisin kuin salaaminen joka on jatkuvaa piinaa oman pään sisällä.. Monet ovat vielä niin huonoja salaamaan asioita, että vastapuoli jo tietää, että jotain salataan mutta hänkin vaan vaivaa sillä omaa päätään vaieten ja ehkä odottaen että joskus saa selvyyden. Näin saatiin kaksi päätä sekaisin ilman, että asia parani yhtään. Älkää odottako mitään ihme hetkeä tai tapahtumaa joka antaa tilaisuuden puhua tai antako asian tulla julki muuta kautta vaan ottakaa asianne ja huolenne puheeksi heti kun niitä on. Jos joku on salailemalla saanut hyvän mielen otan mielelläni vastaan tietoa tästä tapauksesta kommentteihin. En oikein usko, että montaakaan tapausta löytyy.. Olisi kiva toki kuulla myös niitä toisia tilanteita, eli kun on saanut puhuttua jonkin asian halki joka on ärsyttänyt tai jos on tehnyt jotain tyhmää niin mihin se on johtanut? Onko harmittanut kun on jutellut läheisensä kanssa asiat halki ja ollut rehellinen vai tuliko siitä kuitenkin hyvä olo? Aina joskus tulee tilanteita joissa sanomme itseämme rehelliseksi mutta miettikääpä siinä kohtaa oletteko tosiaan rehellisiä?

Tällä vuodatuksella haluan ehdottomasti kannustaa kaikkia ihmisiä puhumaan niin pienistä kuin isoistakin asioista rohkeasti keskenään. Oli se sitten arjen asioihin liittyvä pikkuasia joka vastapuolessa ärsyttää tai jokin isompi asia, tuokaa se julki! Esimerkkinä voisi ottaa jonkun perus parisuhteen joka on jo vuosien saatossa vähän kuollut ja toisesta on löytynyt jo monta asiaa jotka ärsyttävät tai ehkä hänestä on tullut piittaamaton. Pitääkö sinun siinä vaiheessa a) olla vain hiljaa päivä kerrallaan harmitellen näitä asioita oman pään sisällä jokaikinen päivä hamaan loppuun saakka? b) pyytää kumppania keskustelemaan asioista kanssasi ja jos ajatusmaailmanne ovat täysin eronneet toisistaan voitte jatkaa omille teillenne (meillä on vain yksi elämä käytettävissä) tai todennäköisemmin toisen menettämisen pelko tai se kun tajuaa olleensa idiootti herättää useammat ja siinä kohtaa pystytään sopimaan aivan uusia kuvioita ja seuraava päivä saattaakin olla vaikka kukkakimpulla höystetty.. En tiedä mutta maksaako kokeileminen? Voihan se maksaa koko parisuhteen mutta mitä sitten? Onko suhde oikea jos sen kanssa ei pärjää muuta kuin sulkemalla oma minuus täysin johonkin pimeään mielen sopukkaan ja olla tavallaan sellaisessa tyhjäkäynti tilassa koko elämänsä.. Vai pitäisikö tehdä suhteesta sellainen jossa saa elää kierrokset tapissa tai etsiä sellainen jostain muualta. Joskus ihmiset kasvavat erilaisiksi kuin piti ja silloin ei vain enää toimi asiat niin kuin piti. Ei se ole kenenkään syy. Aina löytyy kaikille se sopiva ja sitten täytyy sen kanssa yrittää uudelleen olla tekemättä samoja virheitä, siinä se.. Tässä olisi yhtä hyvin voinut käyttää vertauksena vaikka sitä, että olet tehnyt jotain tyhmää jota et saa kerrotuksi. Jos kumppanisi antaa anteeksi on hän joko piittaamaton tai todennäköisemmin hän on sinulle se oikea eikä halua luopua sinusta vaikka olet tehnyt virheitä (me kaikki teemme niitä). Jos hän ei anna anteeksi, ei kannata muille huutaa vaan mennä peilin eteen miettimään ja jatkaa eteenpäin. Salaamalla ei ainakaan voi mennä eteenpäin. Esimerkkinä ei myöskään välttämättä tarvitse olla pariskunta vaan tätä voi soveltaa ystäviin, rakkaisiin, läheisiin, perheenjäseniin jne jne...

Muistakaa myös, että murheista valittaminen muille kuin asian osaisille saattaa toki helpottaa mutta se ei lopulta auta mitään. Olen monesti kuunnellut erilaisia surkutteluja huonoista kaverisuhteista tai parisuhteista kun puoliso tekee sitä ja tätä ja blaa blaa blaa... Siinä kohtaa yritän kuunnella kuten kuuluukin mutta samalla sitä miettii, että miksi se puhuu minulle eikä sille jota asia koskee kun sillä voisi saada ihmeitä aikaan, kun minä puolestani en voi auttaa mitenkään paitsi kertomalla jotain mielipiteitäni jotka monesti vain tekevät hallaa kun ulkopuolinen sekaantuu asioihin.
Muistakaa lisäksi se, että kun anteeksi on annettu pitää se myös pitää. Raamattukin sanoo, että kaikki synnit saa anteeksi kun pyytää ja katuu. Ei niitä sen jälkeen enään ole tarkoitus kaivaa esiin vaan anteeksi antaminen on jotain paljon isompaa kuin mitä monet luulevat. Monesti ajatellaan, että se vain on sanonta "saat anteeksi". Ei pidä paikkaansa vaan sillä hetkellä kun annat anteeksi sinun pitää tosissasi kaivaa se sinua rikkonut asia maahan ja sanoessasi viimeisen sanan rikkeen pitää olla mullalla peitettynä ja paino päällä. Sitä ei koskaan enää pitäisi kaivaa esiin. Muista tämä ennen kuin annat anteeksi. Kannatan anteeksiantoa mutta en pinnallista sellaista. Kaivakaa luurangot monttuihin minne ne kuuluvat ja niiden kylkiluiden väliin ujuttakaa vielä muutkin vaikeat asiat ja teitä häiritsevät seikat. Täyttäkää monttu ensin puoleen väliin isoilla kivillä joita on todella hankala kaivaa ja loppu betonilla jossa on useampi kerros rautaa. Tästä montusta luuranko ei hyppää ylös kauhuelokuvamaisesti vaan saa maatua arvokkaasti ja rauhassa niin kauan kuin on tarvis.

Meillä on uskoakseni hyvä suhde paljolti siitä syystä, että aina kun jokin vaivaa siitä keskustellaan hyvinkin pian ja avoimesti. Joskus se suoraan sanottuna vituttaa kun toinen alkaa avautua jostain "typerästä pikku seikasta" mutta kun tajuaa miten tärkeä se on hänelle voi varmasti itse vähän muuttaa tapojaan jos tosissaan on. Sama tietenkin myös toisin päin. Meillä on lisäksi ollut todella suuria rumia luurankojakin kaapit pullollaan jossain vaiheessa ja tästä syystä asuttu erilläänkin vuoden päivät. Eli meille siis kävi se mitä monet pelkäävät kuin ruttoa eli ero mutta silti ei missään vaiheessa tuntunut pahalta, että oli vihdoin saanut ne luurangot tuulettumaan (muuten toki tuntui pahalta) vaan tosissaan oli helpottunut tunne kaikesta paskasta huolimatta.
No meillä kävi niin, että palattiin lopulta yhteen, uskoakseni niin oli tarkoitettu kun henkinen side ei koskaan mennyt poikki, ehkä yhteinen verkko jolla elämäämme pyydystämme iloja repesi mutta sekin saatiin lopulta kursittua takaisin kasaan ja niin vahvasti ja pienillä silmuilla että verkko on jopa parempi kuin mitä se oli. Lisäksi saatiin ne luurangot betonipetiin ja näiden paskojen juttujen jäljiltä elämämme on siis itseasiassa paremmin kuin koskaan olikaan, kun ei tarvitse salailla mitään on huomattavasti helpompaa. Vieläkin joskus tulee luurankoja mutta ne on opittu hautaamaan keskustelemalla (joskus menee huutamiseksi mutta se on ihan tervettä, me olemme kaikki ihmisiä) ja jotkut luurangoista ovat sellaisia pieniä pörröisiä jotka on onneksi helppo kaivaa vaikka vaan pelkkään multaan..  Välillä nimittäin sorrumme siihenkin omissa mielissämme, että kun jotain asiaa on hautonut päässään kovin kauan se tuntuu jo paljon paljon isommalta kuin mitä se onkaan. Oma tarinana siis oli todella surullinen ja aiheutti tunteja itkua mutta silti se lopulta johti johonkin positiiviseen. Että kannattaiskos muidenkin vähän miettiä?

Puhukaa ihmiset toisillenne jos haluatte toistenne kanssa olla tekemisissä, muovatkaa itseänne ja läheisiänne niin, että siteet välillänne vahvistuvat entisestään tai etsikää ihmisiä jotka ovat valmiiksi sopivia, kaikki me osaamme muuttuakin jos vaan haluamme. Muuttumisen halu kertoo myös sitoutumisen halusta.
Älkää menkö tyhjäkäynnillä luullen ettei mikään voisi muuttua tai peläten, että jos tämä loppuu niin elämä loppuu. Elämä on jo loppunut jos sitä ei pääse elämään täysillä omana itsenään. Kokeilkaa vaikka ensin jollain pienellä keskustelulla ja siirtykää hitaasti niihin vaikeampiin asioihin ja saatatte hämmästyä tuloksista. Joskus voi toki oikeasti olla huono hetki mutta mitään kummallista "hetkeä" se ei tarvitse. Jos toinen ei koskaan halua keskustella on hän selvästi jollain tapaa estynyt ja luurankoja saattaa olla hänellä itsellään suuri halli täynnä. Tässä kohtaa ei kannata enää tuhlata sitä omaa aikaa vaan katsoa kuinka käy jos jättää tämän keskenään luurankoineen. Tuleeko keskustelu vai oliko parempi, että tiet erkanevat. Ottakaa riskejä älkääkä ajautuko tilanteeseen jossa eläkepäivilläkin vielä mietitte, että miksi asiat ovat näin ja miksen ole kertonut sitä tai tätä... Mitäpä jos tämä läheinen vaikka menehtyy, millainen mieli jää jos jotain jäänyt sanomatta?

Toivon kaikille ihmisten välisille suhteille hyvää ja toivon niiden jatkuvan mutta ikävä kyllä kaikkien ei ole tarkoituskaan jatkua, kyllä sen huomaa. Yrittäkää kuitenkin rohkeasti ja olkaa omia itsejänne muuten ei kannata.

Nyt kaikki puhumaan niitä näitä toisilleen ja jos ei ole mitään negatiivista mielessä niin puhukaa ihmeessä sitten jotain positiivista, se on nimittäin vähintään yhtä tärkeää olla salaamatta niitä positiivisia asioita, kun sanoin, että puhukaa tarkoitin, että KAIKESTA, positiivisetkin asiat nimittäin ovat asioita siinä missä negatiivisetkin vaikka se väliin tuppaa vähän unohtumaan..

Sanokaa vaikka puolisollenne, että: olet ihana tai rakas. Et muuten varmasti tule katumaan jos paljastat hänelle tuollaisen "salaisuuden" :)

Kommentoikaa rohkeasti ja kertokaa omista tapauksistanne. Jotkut iloisia jotkut surullisia mutta niistä muut saattavat oppia jotain.

Kiitos ja kumarrus. Sekä toive, että luette muitakin tekstejäni jos tämän jaksoitte loppuun lukea.

- Opinio

Tykätkää, jakakaa, seuratkaa ym facebookissa, blogilistoilla jne jne ... Kaikki auttaa jaksamaan kirjoittelun jatkamista. Ilman yleisöä on turha esiintyä, en ole vielä tarpeeksi poliitikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!