torstai 4. joulukuuta 2014

Kipujen välissä on elämä!


Voi ihmisen noloutta, ei muuta voi sanoa.. Itse kun vähän sairastan ja selässäni jotain vialla jonka takia kärsin vissiin jatkuvasta hermosärystä oikeassa jalassa niin kauan kun tällä pallolla tallustan, tai niin olen tähän mennessä ymmärtänyt (voin olla väärässä mutta sitten on lääkärikin). Selkäkivusta kärsiikin melkoinen määrä porukkaa mutta silti oma kipu on mukamas pahin. Huh mitä itsekeskeisyyttä. No kipua nyt kuitenkin on.

Mutta mitä sitten? No sitä vaan kun sitä oppii vellomaan tuskissaan päivästä toiseen ja kiroten mielessään jatkuvasti kipuja ja surkeuttaan. Tulee oltua hermot kireänä myös läheisilleen ja muillekin kun välillä sattuu niin vitusti. Sitten tulee hyviä hetkiä kun ei tunnu missään voisi sanoa ja on taas aivan normaali miettien tyhmänä kumminkin sitä, että koska taas alkaa... Jokainen pilleripurkilla käynti eli sellaiset 3-6 kertaa päivässä vituttaa sekin kun niitä pitää syödä aina vaan eikä edes tiedä onko niistä mitään iloa mutta ilmankaan ei uskalla olla kun pelkää sitä jospa asiat vielä pahenisivat. Toki eroja on huomannut syömieni nappuloiden välillä kun niitä on lääkäreillä tapana vaihdella vähän väliä ja katsoa kuinka käy ja aina ne tuntuu lääkärit olevan peloissaan siitä mitä ovat määränneet syömään milläkin kerralla ja haittoja niissä on usein enemmän kuin hyötyjä.

Mitä tästä opimme, kaikki siis vaan vituttaa raskaasti jatkuvasti kun itsellä menee mukamas niin kauhean huonosti ja sattuu niin perhanasti.. Eikö silti raukan päähän sen vertaa tule mieleen, että monella muulla asiat on todella paljon pahemmin, eikö osaa olla kiitollinen, että vielä toistaiseksi pystyy jotenkin kävelemään ja elämään suht normaalia elämää, eikö pysty enään ajattelemaan muitakuin itseään. Miten tässä on käynyt näin?

Eikö meidän kaikkien kärsivien tai kärsimättömien pitäisi kuitenkin olla iloisia siitä mikä meillä on hyvin eikä vain miettiä sitä mikä on huonosti? Tottakai se on vaikeaa, tiedän kyllä sen varsin hyvin mutta pitäisiköhän edes yrittää vai onko se edes mahdollista?

Miten kummassa pystyisi keskittymään elämään eikä kipuun tai miten pystyisi sanomaan itselleen, että paskat tuosta kivusta ja olla vaan niinkuin ei mitään olisikaan.. Arjessa on paljon kivoja juttuja joista voisi nauttia kun vaan keskittyisi oleelliseen.
Itselle merkittäviä asioita nykyään on kun vaan saa vaikka katseltua telkkarista jonkun leffan ja herkuteltua vähän siinä samalla ja monet muut arjen aivan tavalliset olemiset sekä pienet tekemiset..
Monet "normaalit" pikkujutut jää tekemättä, kokematta kun on omaksunut varomaan tiettyjä tilanteita, asentoja ja tekemisiä kivun takia..
Tulee siis vältettyä noita kaikkia tilanteita ja pyrinkin pysymään "liikkeellä" tai makoilemaan / istuskelemaan kummallisissa asennoissa ihan vaan sen takia kun nuo em kivat / "normaalit" asiat eivät oikein suju kun hetken kerrallaan kun tarttee taas vääntää ja kääntää kun alkaa sattumaan johonkin.. Miksei ne voi antaa kunnon lääkkeitä kipuihin vaan määrätään jotain terapeuttisia liikkeitä joita monta tuntia päivässä kun tekee saattaa joskus olla jotain iloa. Mutta tuntuu että aina vaan tulee kipeemmäksi... Sitten riittää niitä kyselijöitä, että mikä on vialla, no joskus on kiva päästä kertomaan (se helpottaa kummasti) mutta joskus sekin ottaa päähän kun koittaa selittää asiaa mitä ei oikein itsekään tiedä ja toinen ei kumminkaan tajua (ihan niin kuin se olisi sen toisen vika). Joskus lisäksi tekisi mieli huutaa apua mutta kun oma ego ei kertakaikkiaan anna periksi ja miten sitä apua nyt sitten mukamas saisi? Kukaan ei kuitenkaan pysty auttamaan mutta toki se huomio tuntuu salaa hyvältä vaikka sitä ei uskalla sanoa ääneen eikä haluaisi sitä edes itselleen myöntää.  Lisäksi rassaa epätietoisuus omasta itsestään kun on luullut, että on kova kipukynnys ja nyt ruikuttaa niin kuin pikkulapsi.. Jos kivut siirrettäisiin jollekin muulle olisiko ne hänen mielestään ollenkaan kovat eli onko itsellä sittenkin vaan niin nolo sietokynnys vaikka on luullut aivan toisin tähän astisten elämän kokemusten perusteella. Tuotakaan ei pystytä mitenkään toteamaan tai testaamaan.

Noniin katsokaapa taas tuohon yläpuolelle.. Taas valitin vain omista ongelmistani... Tätä juuri tarkoitin ihmisen surkeudella kun aina vaan ajattelee itseään eikä koskaan tarpeeksi muita. Muiden ajattelu on aina tuonut itselleni paljon iloa, yritän aina tehdä kaikille mieliksi, olla kohtelias, mukava jne josta toki on monesti ollut harmia kun laittaa muut itsensä edelle tietyissä tapauksissa mutta nyt nakertaa kun tulee ajateltua vain itseään näissä kipuasioissa.. Se on itsekästä ja tyhmää kun on paljon ihmisiä joiden rinnalla minun kipuni olisivat verrattavissa nautintoon heidän kipujensa rinnalla.. Ja myös henkiset kivut ovat tärkeitä ja kauheita, ei siis kannata koskaan ajatella niinkään, että päällisinpuolin terve ihminen olisi jotenkin paremmassa osassa kuin sinä. Hänellä saattaa olla vaikka miten raskaita traumoja tai huolia jotka hän vaihtaisi koska vaan kipuihisi. Kipu saattaa lisäksi olla yksi niistä asioista joka muovaa meistä sitä mitä meistä on määrä tulla. Tähän sopii loistavasti monen tunteman tohtori Housen lausahdus

"I'm in pain every day. That changed me. Made me a harder person, a worst person. And I'm alone."

Sama Suomeksi

"Kärsin kivusta joka päivä. Se muutti minua. Teki minusta kovemman ihmisen, pahemman ihmisen. Ja olen yksin"

Vaikka meillä olisi miten hieno perhe ja rakkaat niinkuin minullakin sattuu olemaan, kivun kanssa on aina yksin.

Koittakaa kaikki jaksaa ja jakakaa tietoa keskenänne jos kärsitte kivuista tai jos teille on tulossa jotain muuta pelottavaa vastaan elämässä tai vaikka mikä olisi huonosti niin aina auttaa kun asiasta vähän avautuu tai keskittyy johonkin mukavampaan niin paljon kun vain pystyy.
Eihän me haluta olla itsekkäitä, kiukkuisia, pirullisia, hiljaisia, omiin ongelmiinsa keskittyjiä vaikka välillä se tuntuu olevan pakko :(

Kannattaa aina muistaa tai ainakin väittää itselleen että huominen on parempi! Ja lisäksi soveltaa Carpe Diem "elä hetkessä" asennetta sillä jokainen kiva hetki jonka pääsee kipujen välissä elämään, kannattaa elää ja sen jälkeen odottaa seuraavaa hetkeä sillä kipujen väliin mahtuu kyllä vaikka miten hyvä elämä!





Tykätkää (oikealta valikon yläosasta löytyy tykkää painike jolla voi tykäkä koko blogista ja saada fbn kautta tuoreita juttuja), jakakaa, seuratkaa ja kommentoikaa. Se auttaa jaksamaan tätä blogin pitämistä ja muutakin. Kiitos kaikille lukijoille ja lukekaa ihmeessä muitakin juttujani.


-Opinio



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!