tiistai 16. joulukuuta 2014

Kanelit piiloon! Mainostus kiellettävä ja myyntiä vaikeutettava.




Kiellettyjen aineiden lista kasvaa vuosi vuodelta. Ennen siihen kuului vain ne aineet jotka olivat suoraan tai vähintään hyvin helposti ihmiselle jo pieninä määrinä vaaralliset aineet sekä voimakasta riippuvuutta aiheuttavat aineet kuten huumausaineet. Nykyään listoille saatetaan heittää jopa päivittäisiä elintarvikkeita tai luonnontuotteita joita on enemmän tai vähemmän tutkittu. Huolestuttavaa yleensä tutkimuksissa on se, että niissä tehdään aina paljon "olettamuksia" joissa siis oletetaan ko aineen olevan haitallista tai oletetaan sen aiheuttavan jotain haitallista pitkällä aikajänteellä. Aina siis tutkimukset eivät perustu tietoon tai tutkimuksiin joka on mielestäni aivan järjenvastaista. Itse vaikka en ole mikään ravinnetutkija voin väittää, että mikä tahansa aine tai ruokatarvike on haitallinen jos käytämme sitä ylenpalttisia määriä tai ravintomme sisältää vain ko ainetta. Eli yksipuoleinen ravinto jossa paino on jollain tietyllä elintarvikkeella ei ole meille terveellistä missään tapauksessa vaikka itse aine olisi miten terveellistä. Tämä väitteeni syö monelta tutkimukselta arvoa mutta mielestäni meidän nykyihmistenkin pitäisi pystyä turvaamaan omaan järkeemme eikä kuunnella sokeana kaiken maailman tutkimuksia tai jopa yksittäisten tohtoreitten mielipiteitä / mesoamista jostain heidän omista fantasioistaan. Ei tohtorin arvonimi tarkoita sitä, että voi tutkimatta julkistaa minkä tahansa väittämänsä faktaksi. Tai että ko. henkilö olisi jotenkin tavallista ihmistä parempi ja viisaampi. Ei, hän on vain tehnyt väitöskirjan ja käynyt kouluja, ei muuta.

Esimerkkejä enemmän ja vähemmän vaarallisista aineista on vaikka kuinka paljon kuten vaikka suola joka on monesti julistettu epäterveelliseksi ja onkin suurena kerta annoksena jopa tappavaa. Mutta jos laitat ruokaan normaalin suola määrän se ei haittaa mitenkään, turha siis sanoa sen olevan epäterveellistä ennenkuin joku vetää sitä suoraan purkista!. Toisena esimerkkinä kahvi joka on maailman yleisin huumausaine ja aiheuttaakin riippuvuutta kofeiinin takia sekä muita ongelmia kuten kuivumista ja aineenvaihdunnan vääristynyttä nopeutumista. Toki myös kofeiini myrkytys on jopa melko helppo saavuttaa, varsinkin kun nykyään kofeiinia on saatavilla myös muissa tuotteissa kuten energiajuomat. Kahvikin on kuitenkin tuote joka normaalissa käytössä on kuitenkin harmiton ja täysin luonnontuote suoraan kahvipuista (toki me Suomalaiset olemme maailman kovimpia juomaan, siis myös kahvia). Kolmantena esimerkkina voisi ottaa viinin josta onkin olemassa hauskoja tutkimuksia. Ensin väitettiin, että viinilasi iltaisin on terveellinen, sitten väitettiin, että viini on aina epäterveellistä kunnes taas käännettiin kurssi ja sanottiin, että viini saattaa olla erittäin terveellistä jos sitä nauttii useita litroja päivässä (sillä tavoin saa tietyn määrän tiettyjä aineita elimistöönsä). Eiköhän voida sanoa vain, että järjenkäyttö on sallittua vai haluammeko aloittaa elämän ilman suolaa ja kahvia (toki voi juoda kofeiinittomia kahveja joka siis ei käytännössä ole enään kahvia mutta voi sitten mukia pidellessään pitää itseään todella trendikkäänä)ym elintarvikkeita sekä lisäksi litkiä viinejä muutama litra joka päivä. Ei oikein sovi ainakaan omaan elämään niin taidan jättää väliin tällä kertaa.

Nykyihmisistä löytyy huolestuttavan paljon yksilöitä jotka lähtevät sokeasti noudattamaan uusien tutkimusten tai jopa yksittäisten tohtoreiden heittämiä suosituksia tietämättä miten tutkimus on tehty, kuka sen on tehnyt ja mille se on tehty (esim vain pienelle ihmisryhmälle tai vaikka vain eläimille). Tästä syystä jopa joidenkin tilanne on pahentunut kun on lähdetty itse noudattamaan jotain ruokavalioita ym joista onkin vain pitkäaikaisia harmeja (ääriesimerkkinä sairastavat ihmiset jotka netistä luulevat löytävänsä parantavan ruokavalion ja kohta nimi onkin lehden sijasta hautakivessä). Leikimme asialla jolla on todella suuri vaikutus arkeemme eli ruokavalio. Vaikka esimerkiksi suola on suurina määrinä haitallista olen todella vähän nähnyt vaikkapa lehti otsikoita joissa sanottaisiin "Jälleen uusi uhri suolalle, jo 15 menehtynyt". Se olisi jo ajat sitten kielletty ja valmistus lopetettu jos se olisi jokin superhuume tai tappava aine. Tälläkin kertaa kyseessä on vain luonnontuote natriumkloridi jossa seassa vähän muita luonnosta löytyviä aineita. Lisäksi nykyään lähes kaikissa suoloissa on lisättynä jodia joka lisäksi vähentää säteilyoireita ja auttaa kehoa suojautumaan säteilyltä ja otettukin käyttöön joskus Tshernobylin tragedian aikoihin. Lisäksi toki esim radon säteilyä tulee maaperästä koko ajan ja joillain aluella jopa haitallisia määriä (siis täällä meillä Suomessakin)  mutta jodi auttaa tässäkin ainakin vähän. Emme siis mielestämme voi puhua järin tappavasta aineesta, vaikka varjona asialla on se, että jos ihmisen suuhun heittää muistaakseni 3rkl suolaa ja se siis niellään on hengenlähtö erittäin lähellä ja ilman hoitoa todennäköinen, ei siis myöskään leikin asia jos tehdään niin sanottu nopea yliannostus.

Kauheasti tuli paasattua taas kaikennäköistä mutta eipä voinut olla hiljaakaan kun otsikoita lukee. Helsingissä ja Espoossa on nyt nimittäin päädytty ratkaisuun joka todennäköisesti nopeuttaa ylikansoittumistamme suuresti. Siellä nimittäin ihmisten ja varsinkin lasten kuolleisuus tulee tulevaisuudessa laskemaan lähes nollaan. He ovat poistaneet pahimman luonnon myrkyn tarjoamisen kouluistaan. Mikäs muukaan se voisi olla kuin kaikkien tuntema lähes syanidin veroinen myrkky, KANELI. Miten olemme jo vuosia voineet syöttää tuota karmeaa hitaasti ja kivuliaasti tappavaa myrkkyä lapsillemme ja itsellemme vieläpä riisipuuron päällä salavaivihkaa pieninä annoksina. Toki myöskään riisipuuron vaaroista ei ole olemassa mitään olettavia tutkimuksia. Itse uskon, että myös muiden tämän kemikaaliseoksen (puuron) ainesosien terveellisyyttä kannattaisi tutkia jollain leikkisällä (eli tuollaisella "olettavalla") tutkimuksella suurella rahalla, tai ottaa lausunto joltain tohtorilta / proffalta joka on lapsena pahoittanut mielensä puuron takia ja voi nyt vallallaan julistaa sen myrkylliseksi. Hyvinkin mahdollisena pidän, että myös riisi, maito ja sokeri ovat varsinkin samaan lautaseen laitettuna lähes syövyttävä kemiallinen yhdiste jota kenenkään ei pitäisi nauttia vaan se onkin jo korkea aika laittaa tuonne kiellettyjen listalle ja kyseisten ainesosien myynti varsinkaan samanaikaiseseti pitää kieltää lailla sekä varsinkin kaneliin laittaa jo kauppoihin k18 raja. Sen myynti pitäisi tapahtua myös piilossa, eli kanelipaketit pois hyllystä lukollisiin telineisiin tai "kaneli automaatteihin" josta sitten oikeaa numeroa painamalla saa haluamaan kanelimerkkiä näin ne eivät esillä olemalla provosoisi nuoria ostamaan ja lähtemään kaveriporukalla vetämään kaneliövereitä Helsingin yöhön. Vielä toistaiseksi ei toki kyseisestä aineesta ole kenellekään harmia ollut (sanoo Helsingin / Uudenmaan sairaanhoitopiirin lastenklinikan erikoislääkäri) mutta mielummin varmasti kannattaa uskoa tutkimusta jonka mukaan siis kanelissa on aromaattista yhdistelmää nimeltään kumariini joka VOI suurina annoksina aiheuttaa maksasairauksia. Tai ehkä olen tajunnut väärin. Ehkä Helsingissä on jo tajuttu aiemmin kieltää tuo puuro ja sokeri ja nyt lapset ovatkin vetäneet pelkkää kanelia useita lautasellisia. Silloin varsinkin maksasairauden riskit alkavat olla jo melkoiset. Voi lapsi parkoja. Onneksi ehdimme pelastaa edes Helsingin ja Espoon ja toivottavasti tieto tästä myrkystä leviää muuallekin mahdollisimman pian. Voisinkin ehdoittaa vaikka mielenosoitusta jolla poistaisimme kanelit kouluistamme sekä muilta julkisilta paikoilta. Jos tähän emme pysty niin poistakaamme kanelista ainakin aromit ja vaikka väri ja korvattakoot ne suurella määrällä lisäaineita, aromivahvisteita, synteettisiä aromeita, väriaineita, säilöntäaineita jne aineita niin sitten se lienee ihan ok. Tämä synteettinen kaneli saattaisi olla todellinen myyntimenestys näin joulun alla ja myytävissä jopa alaikäisille lisäksi voisi olla kuten öljyissäkin myös täyssynteettinen vaihtoehto joka olisikin suunnattu vain "paremmille ihmisille" (rahakkaille siis). Lisäksi tietenkään emme tule hyväksymään kaneli sanan käyttöä esim näissä blogeissa, facebookissa, uutisissa tai mainonnassa vaan suojaamme lapsemme tuolta kauhealta aineelta ja myös mahdollisten aikuisviihdetähtien kuvien käyttö kanelipusseissa on välittömästi lopetettava koska siitä saattaa kuvan, että kanelin vetäjälle heruu aina. Kanelin tuominen ulkomailta suurina määrinä on tietysti kuitenkin ihan ok jos on hyvä selitys kuten kaverin kaverin kaiman häät ja jos kaneli tulee omaan käyttöön. Kotimaassa kanelin verotus tullaan nostamaan todella kovalle tasolle. Jotta sitä joudutaan sitten tuomaan ulkomailta vielä suurempia määriä ja näin edistetään turismia, muualla :D

Jos linjaukset alkavat mennä tuohon malliin en oikein keksi mitä elintarviketta vielä voisimme nauttia. Ehkä vettä jos määrä vaan rajoitettaisiin johonkin tiettyyn jottei juo itseään hengiltä. Kaikessahan on varmasti jotain haitallista jos sitä ahtaa kitaansa joka päivä ylisuuren annoksen toistaen tätä kaavaa useita vuosia mutta ihan äkkiä ei välttämättä henki lähde siltikään. Suomessa on kuulemma jopa henkilöitä jotka ostavat jostain valtion monopolikaupasta jotain laimennettua etanolia ja juovat sitä jopa vuosia todella suuriakin määriä kuolematta vaikka siihen näillä em linjauksilla pitäisi menehtyä lähes välittömästi. Voisimmeko arvon tutkijat ottaa järjen käteen ja antaa ihmisten jatkaa syömätapojaan kuten ennenkin vai uskotteko, että kivikaudellakin on ollut joku varoittamassa, että "VARO se on kanelipuu, älä mene edes lähelle, sen kuoressa on nimittäin kumariinia!".... Uskonpa itse mielummin niin, että ihmisen on ollutkin tarkoitus löytää luonnosta kaikki syötäväksi kelpaava ja usein ihan vaan mutu tuntumalla ja maistamalla. Niin meidän lajimme on päässyt tähän saakka. Mites näiden uusien linjausten kanssa jossa kaikki kielletään pikkuhiljaa ja korvataan loput mauttomilla, värittömillä ja kohta varmaan näkymättömillä kemiallisilla korvikkeilla. Mahtaako lajimme päästä pidemmälle vai voisiko taival jopa lyhentyä ? Se ei varmaan kuitenkaan ole tarkoitus vai ? Jos nämä tutkijat ja muut olettajat näkevät tulevaisuuteen niin olen hiljaa, varmasti he ovat aina oikeassa ja voisivat minullekin kertoa vaikka edes ensiviikon lottonumerot siinä samalla.

Luonnonaineista valmistetuista sapuskoista (jopa niistä syntisistä herkuistakin) ja niiden käytöstä muutenkin on olemassa tutkimus joka on kestänyt jo noin 200 000vuotta ja siihen on osallistunut jatkuvasti kasvava määrä ihmisiä (tällä hetkellä noin 7miljardia). Tutkimustuloksena voisi sanoa, että todella hyvältä näyttää. Laji on lisääntynyt ja voinut hyvin. Onkos noista kemikaaleista mitä meihin pumppaatte yhtä hyviä tutkimuksia olemassa ? Jos on niin otan mielelläni vastaan linkkejä ym. Jos ei niin miksi niiden väitetään olevan parempia. Saanko yhden arvauksen ? No arvaan kumminkin, vastaukseni on: niitä valmistamalla varmaan tahkotaan semmoset kasat hilloo, että luonnontuotteiden kuten pottujen viljelijän on turha haaveillakaan ja kun sitä massia lättää päättäjän tassuun riittävän suuren pinkan niin kummasti ne muuttuu terveellisiksi vai mitä? Ehkä jotkin lisäykset ruokiimme ovat hyvästä mutta on seassa varmaan vähintään arveluttaviakin yhdisteitä niin kuin jokainen joka pitää silmänsä ja korvansa auki varmaan tietää.

Syökää nyt vaan ihmiset normaalisti, lihaa, vihanneksia, mausteita, kalaa jne jne jne siis kaikkea mitä lajimme on tarvinnut jo maa aikojen alusta, ei me olla mihinkään muututtu. Ei meidän ole pakko syödä pelkkiä kemikaaleja tai olla syömättä mitään. Voidaan varmaan olla ihan niinkuin ennenkin vai? Ne höppänät jotka haluavat noudattaa suomi24 keskustelupalstalla tehtyjä tutkimuksia noudattakoot ihan rauhassa mutta olkoot valittamatta kun sairastavat vähän sitä ja tätä muutamien vuosien päästä. Älkääkä päättäjät päättäkö toisten puolesta mitä saa syödä ja mitä ei. Varmasti itsekin vedätte kanelia puuronne kanssa ja kotona ehkä lapsennenkin niin miten voitte kieltää sen muilta! Nyt järki käteen ja kaneli kauppaan kun sitä vielä saa ostaa, joulu on jo ovella. Voitaisiin kerätä lisäksi kaneli keräys Espoon ja Helsingin lapsille jotta hekin saavat perinteisen joulupuuronsa nauttia, kanelipussukoita siis sinnepäin ja mielummin ko koulujen postilaatikot täyteen!

Alkuperäinen uutinen


Kiitos

-Opinio


Tykätkää, jakakaa, seuratkaa ja kommentoikaa. Se auttaa jaksamaan tätä blogin pitämistä ja muutakin. Kiitos kaikille lukijoille ja lukekaa ihmeessä muitakin juttujani vaikka tuon arkiston kautta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!