keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ei muotii ei fässönii eikä edes meikkiä..

Ihan tuli mieleen vaan selventää lukijoille ystävällisesti (vaikka kuulemma käytän mustaa huumoria, mutta eikös huumori oo elämän suola?) tämän blogin syvintä olemusta joka siis on vain asiapohjainen tällä hetkellä. Ironista toki on, että minä jonka blogista puuttuu kaikki söpöt kissojen kuvat ja DIY jutut harrastan molempia em. aihe alueita ja vieläpä melko kovalla kädellä. Niistä aionkin tehdä mahdollisille tuleville kotisivuille monia juttuja tämän "ajankohtais" blogin lisäksi. Mutta sitä sivustoa en ala ylläpitämään ilman 50+ tykkääjää facebookissa. Se kertoo minulle, että ihmisiä kiinnostaa, ei sen kummempaa koska tyhjille seinille kun on mielestäni turha "huutaa" (toki olen tottunut siihenkin kun tuollaisen 8v lapsen huoltaja saa aika usein puhua seinälle niin sanotusti kun kukaan kuuntele tai ole kuulevinaan) tai nähdä vaivaa kuvata ja selittää yksityiskohtaisesti erinäisiä projekteja jos kukaan ei niitä katso, toistaiseksi kun itsellä kyllä muisti toimii sen verran ettei oman muistamisen takia tarvitse muistiin panoja tehdä omista tekemisistä. Tai vaikka muisti ei toimisikaan niin olisihan se aina kiva yllättyä tekeleistä mitä kotiin on ilmestynyt ja ihmetellä. että kukahan kumma noita ihme juttuja täällä värkkää.
En todellakaan silti halua vähätellä niitä jotka jaksavat nähdä tuon vaivan ja pitävät noita DiY blogeja ym vaan päinvastoin, he ovat juuri sen tyypin ihmisiä joista kovasti pidän ja hattua nostan heille.

Hermojen rajoja vain koitteli kun tutkiskelin blogejen tarjontaa jos vaikka löytäisi jotain joka itseäkin kiinnostaisi (lähinnä luettavaa) mutta kovin tuli aika pitkäksi kun katselin kymmeniä sivullisia läpi blogeja joista joka toinen tuntui olevan muotii ja fäshiönii loppujen keskittyessä erilaiseen askarteluun, lastenvaatteisiin, kudontaan, häihin, kokkaamiseen, ihonhoitoon ja meikkaamiseen...
Hienoja asioita nuokin mutta selvyydeksi, täältä ette niitä löydä, sori.

Tällä blogilla tulette puolestaan jokapäivä (lähes jokapäivä ainakin) näkemään artikkelin / kolumnin jostain mahdollisesti ajankohtaisesta ja ihmisiä koskettavasta aiheesta siten kuin minä sen näen tai ajattelen. Toivonkin sen takia aina kommentteja, tykkäämisiä ym. koska minua kiinnostaa kohtaako ajatusmaailmani kenenkään kanssa tai onko joku radikaalisti erimieltä kanssani... Nyttemmin olen toki vähän heitellyt myös välitekstejä tekemisistäni ja mahdollisesti saatan jotain kuviakin jossain kohtaa käyttää jotta pääsette vähän jyvälle myös siitä mitä kirjoittajan elämässä tapahtuu.

Idea selantakana blogin facebook sivulla on se, että kun siitä tykkää pysyy kätevästi kärryillä blogille ilmestyvistä pidemmistä artikkeleista ja mahdollisista vain fbn puolella julkaistavista uutisista. Lisäksi se on tavallaan suuri kunnianosoitus kirjoittajalle. Haluan kiittää teitä kaikkia jo etukäteen. Kaikenlainen blogilistoilla seuraaminen ym on myös todella imartelevaa ja saatan alkaa myös vastalukijaksi jos blogisi vähääkään vaikuttaa mielenkiintoiselta omasta mielestäni.

Enkä kerää lukijoita sen takia, että saisin laittaa kasan mainosbanneria blogiini mainostamaan jotain pumpulipuikkoja. tamppooneita tai ostostv:n vatsalihaslaitteita ja niillä bannereilla sitten kuvittelisin tienaavani miljoona tulot. Ei tule tapahtumaan.

Ja jos haluatte minun perehtyvän johonkin tiettyyn asiaan tai haluatte saada jotain tiettyä tietoa sekin onnistuu kommentoimalla tai vaikka sähköpostilla. selantakana@gmail.com

Kiitos kaikille jotka ovat lukeneet, kommentoineet ja kiitos myös tuleville lukijoille sekä kommentoijille. Blogin lukijatilastojen tuijottelu on ehkä vähän itserakasta mutta saa siitä voimia kirjoittaa seuraavan jutun kun huomaa, että joku on oikeasti nähnyt vaivaa ja lukaissut jutun läpi ja ehkä jopa tykännyt blogistani tai kommentoinut jotain juttua.

-Opinio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!