perjantai 28. marraskuuta 2014

Meidän kaikkien addiktio... Google


Ei voinut olla huomaamatta miten tiukassa narussa täällä ollaan kun toissapäivänä sattui Elisalla tuo valokuidun katkeaminen Lohjalla. Eipä sitä edes tajunnut miten se nyt taas mihinkään vaikuttaa eikä sitä olisi tarvinnut edes tietää mutta itselläkin on kytköksiä elisaan saunalahden asiakkuuden kautta niin kyllä sen sitten huomasi. Nettihän alkoi toimia erittäin epämääräisesti, esimerkiksi puhelimella lueskelin iltalehden uutisia kaikessa rauhassa kun taas koitin tulla blogilleni kannettavalla, en päässytkään läpi.. Sitten meinasin mennä facebookin joka toimi täysin surkeasti tai ei ollenkaan.. No sitten ajattelin, että jos joku toimii niin Google (niin ihminen näemmä ajattelee). Menin googleen joka kyllä aukesi kun on selain tallentanut sivuston niin hyvin, että Googlen etusivu ruutuun ilmestyy vaikka meren pohjassa istuisi. Kirjoitin sitten hakusanaksi tv masto (anteenin suuntaus oli mielessä, ennen kuin alatte ihmetellä, että mitä tuo nyt tarkoitti). No sieltä tuli googlen nopeudella heti ilmoitus "hups hakemaasi sivua ei löydy koska et ole yhteydessä internetiin" samalla kuitenkin monet muut sivut toimivat.. Hetken siinä sitten mietittyäni tulin lopputulokseen, että voisiko olla totta, että google on kaatunut hetkellisesti.. Sen tapahtuessa maailmassa täytyy tapahtua jotain todella todella ihmeellistä kun google kuitenkin on hajotettuna palvelimille ympäri maailman. Mikäpä kuitenkaan tällä hetkellä olisi mahdotonta kun on Ukrainat, Venäjät, Eu:t, pakotteet, Putinit, Ranskat ja kaikki muut tuossa vääntämässä keskenään jotain. Luulin kuitenkin jo löytäneeni vuosisadan uutisen (GOOGLE CRASH) mutta samassa kännykällä hienosti toimivat iltalehden sivut kertoivat tuon todellisen "hätäuutisen" Elisan ongelmista jotka siis vaikuttaisivat pääosin sivustoihin jotka toimivat ulkomaisten palvelimien kautta. Oma uutiseni oli mennyttä mutta nyt ainakin tiesi mitä tapahtuu. Vika alkoi muistaakseni noin klo 15 (EI OLE TARKKA AIKA) ja korjattiin jo samana iltana hätäkorjauksilla ja lopullisesti samana yönä eli puhutaan vain muutamista tunneista ilman tuota tuiki tärkeää internettiä.

Tällä kertaa viis veisasin kuitenkaan internetistä sillä sehän toimi välttävästi kuitenkin, en pelaa mitään pelejäkään facebookissa joten ei tarvinnut pelätä, että jään jalkoihin listoilla kun olen tunnin pari pelaamatta joka siis monelle muulle saattaa olla katastrofi jota voi verrata meteoriitin iskeytymiseen maahan.. Mieleeni oli jäänyt vain tuo googlen kaatuminen jota olin aluksi ajatellut.

Mitä oikeasti olisi väliä jos google kaatuisi tai se pantaisiin kiinni naps vain koko pulju.. No ei yhtään mitään.. Tai ehkä sittenkin.. Omaa kyseisen illan kohtaloani ja ajatuksiani googlesta korosti muutamat illan tapahtumat.. Ilta meni hienosti ilman nettiä ja katselin tv:tä ja touhasin sitä sun tätä mutta kyseisenä iltana puolisoltani jotain kysyttyä hän vastasi jopa kahdesti, että "en minä tiedä katso vaikka googlesta" (varmaan on sanonut noin usein ennenkin mutta ei sitä edes enään ajattele kun se on googlen lähdekoodi on jo kirjoitettu ihmisen alitajuntaan) tässä kohtaa minä jo kaivoin kännykkää taskusta jolloin kuitenkin molemmilla kerroilla tajusin etten pysty katsomaan kun google ei toimi ja olin jopa tosissaan järkyttynyt tai vihainen. Tässä kohtaa myös kärjistyi huomio siitä, että puhelimessani jossa on tällä hetkellä android käyttöjärjestelmä (googlen android tarkalleen ottaen) käytössäni on selain nimeltään Google Chrome eli myös tuo selain on ko. yhtiön tuote tuli vain siinä kohtaa mieleeni. Miksipä sitä muuten olisi koskaan miettinyt sen enempää silloin kun kaikki toimii..

Ennen meidän ihmisten piti muistaa paljon asioita ja jopa kaikki puhelinnumerot tiettyyn aikaan oli jokaisella omassa päässä muistissa.. Vieläkin niitä päästä löytyy muutamia mutta aina vain vähemmän.. Syy on erittäin selvä. Miksi muistaisimme mitään mitä ei tarvitse muistaa? Ihmisen aivot ovat siihen liian viisaat ja ne ovat todenneet, että nuo numerot muistaa nykyään kännykkä joten unohtamalla ne voidaan lisätä muistikapasiteettia tärkeämmille asioille. No näin on käynyt myös monelle muulle asialle sekä myös konkreettiselle tiedolle (tietosanakirjat ym tieto teokset, oppaat, kartat ja puhelinluettelot).. Ei nykyään tarvitse muistaa edes omaa nimeä kun sen voi tallentaa kännyyn ja katsoa sitten sieltä.. Ei nykyään tarvitse olla viisas tai omistaa tietosanakirjaa, karttaa tai mitään muutakaan opasta tietääkseen vaikka kuinka pitkä matka maasta on aurinkoon tai Helsingistä Hankoon. Riittää kun omistaa internet yhteyden ja päätteen jolla kykenee yhdistämään googleen ja katsomaan tulokset. Jokainen siis tavallaan tietää kaikesta kaiken ja kaikki ovat käveleviä tietosanakirjoja.. Miksi koulussa enää opetetaan vaikkapa maantietoa kun kaikilla on kartta taskussa koko ajan tai miksi opetetaan mitään paitsi ehkä liikuntaa ja käytöstä kun nykylapsi käytännössä jo tietää kaiken (taskussaan) ? Maailma on muuttunut enemmän kuin moni tajuaakaan ja se on ehkä hyvä ehkä ei (itse uskon rotumme olevan liikaa yhden kortin varassa ja muutumme laiskoiksi ja tyhmiksi jopa enemmän kuin jo olemme siis ainakin minä :D ). Minä kuitenkin jouduin kohdallani tajuamaan, että vaikka joskus olen luullut olevani fiksu (siitä on jo aikaa), turvaudun näemmä kuitenkin tuohon Yhdysvaltalaisyhtiöön melko usein tehdäkseni itsestäni hetkellisesti jopa yliviisaan.

Tästä kun sitten ilta eteni, en saanut mielestäni ajatusta siitä, että mitä jos ei enää tulisi googlea? Pitäiskö sitä sitten muka ihan itse tietää jostain jotain ? Tällä hetkellähän pystyn vaikka rakentamaan lentokoneen tajuamatta siitä mitään jos minulla vain on kone jolla pääseen googleen ja siitä eteenpäin... Maailma hidastuisi aivan takuulla useita kymmeniä prosentteja sillä jopa todella monet yritykset turvautuvat katsomaan asian kuin asian vain lyhintä reittiä googlesta jos joku asiakas jotain kyselee tai muuten vaan strategioita mietitään niin luurataanpa vähän tilastoja googlesta.. No miksipä ei kun se kerran on hyvä konsti niin käytetään sitä. Mutta jos se loppuisi olikin taas kova opetteleminen availla noita kirjoja ym joista tietoa sitten pitäisi ihan "manuaalisesti" kaivaa.. Hohhoijaa sanoisi moni ja miettisi hiljaa, että mites tällaista kirjaa tai mikä tämä nyt oli ylipäätään käytetään, mihin kirjoitan mitä haluan hakea ja miksi tiedon ilmestyminen eteeni kestää useita kymmeniä sekunteja eikä vain millisekunteja ja missä on edes näppäimistö ja miksei sivu vaihdu kun pyyhkäisen "näyttöä" entä miksi täältä löytyy vain yksi vastaus eikä useita joista voi valita mieluisen.. Voi voi sanoisi moni...

Google ei kuitenkaan ole enään mikään ihanan nopsa pikku haku sivusto josta se joskus alkoi tuiki tuntemattomana (muistan sen eritäin hyvin ja myös kilpailijat yahoo, altavista, .fi ym) vaan se on nykyään jättimäinen verkkohämähäkki jonka kilpailijat kuolivat jo kauan sitten sukupuuttoon ja joka tosiaan on ihan nopsa ja välittää tietoa ihmisille ympäri maailman. Ihminen itse kuitenkin vastaa siitä mihin verkossa uskoo ja mihin ei koska suuri osa tiedoista on kuitenkin muiden ihmisten tekstejä ja mikäs sen parempi on erehtymään tai huijaamaan kuin ihminen.. Google vaan puolueettomasti toimittaa haluamaamme materiaalia näyttöpäätteellemme, siinä se. No tämän pikku haku jutun lisäksi google omistaa tällä hetkellä noin 150 yritystä ja on jo vuosia ostanut joka viikko yhden tai jopa kaksi lisää (halvin ostos noin 10miljoonaa ja kallein noin 12,5 miljardia). Voisin omalla mittapuullani kutsua tuota jo melko hyvä tahtiseksi laajentumiseksi. No millä muulla yhtiöllä rahaa tulee ovista ja ikkunoista ilman suuria panostuksia kun kaikki kuitenkin pyörii palvelimilla ja verkossa eikä siellä tarvita paljoa ihmisiä eli palkollisia vaan bittejä jotka liikkuvat taivaalla ilman avustusta. Googlehan ei toki pyydä käyttäjiltään rahaa (kaikki on siis "ilmaista") kuin todella harvoin ja silloinkin yleensä kyseessä ovat yrityskäyttäjät jotka maksavat vaikkapa sivustonsa mainostamisesta (eli kun haet jotain googlesta niin alan yrityksen sivusto ponkaisee hakujen kärkipäähän ja vieläpä mainoslaatikossa ja sitä kun klikkaa niin yritys joutuu maksamaan) ja heidänkin maksamansa summat saattavat olla suorastaan naurettavia.. Saatetaan puhua vain muutamista senteistä per googlen kautta tullut klikkaus.. Mutta ajatellaanpa asia niin, että googlessa tehdään päivittäin noin 35 miljoonaa hakua (siis SUOMESSA) ja noin 5 922 000 000 hakua koko maailmassa ja jos noista edes parissa prosentissa joku klikkaa jotain josta googlelle maksetaan se tarkoittaa jo miljoonien tuloja ja siis puhutaan vain yhdestä päivästä.  Samoja lukuja tarkastellen pienellä laskutoimituksella voitaneen myös todeta, että noiden perusteella jokainen Suomalainen tekee noin 6-7 hakua per päivä ja koko maailmassa jokainen ihminen tekee noin yhden haun päivässä.. Tämä laskukaava sisältää kansat jotka eivät ole tietokonetta nähneetkään, vastasyntyneet jotka eivät tajua edes keitä me ollaan ja missä ollaan, vammaiset / vammautuneet jotka eivät pysty käyttämään koneita sekä vanhukset jotka ovat jo vuoteen omia tai muuten eivät koneiden kanssa enään pärjää, todelliset hakuluvut siis paljon suurempia jos ajatellaan vain niin sanotusti normaaleita keski ikäisiä ym ihmisiä. Näillä laskelmilla kuitenkin on helppo havainnollistaa kaksikin asiaa. Ensimmäinen on erään tutkijan toteamus siitä, että maailmassa on vain kolme brändiä jotka KAIKKI tietävät ja ne ovat Coca Cola, Mikki Hiiri sekä Google.. Tämä varmasti pitänee melkohyvin paikkaansa. Toiseksi tämä todistanee sen, että meillä kaikilla taitaa olla pikku addiktio kyseisen yrityksen hakupalveluun. Emmekä vain käytä sitä vaan tarvitsemme sitä jo jokapäiväisessä elämässä. Miten tässä onnistuttiin, sitä en edes viitsi alkaa spekuloimaan mutta mihin tämä johtaa voi olla karumpaa.

Hakukonejätti ei myöskään tyytynyt vain hakuohjelmistoonsa vaan halusi keksiä miljardeilleen myös käyttöä ja sitä se on keksinyt ostamalla kaikkea mitä irti lähtee ja vaikkapa kartoittamalla koko maailman google maps karttapalveluun kamera autoillaan.. HUH.  No mainittakoon lisäksi googlen omistavan Youtuben, Gmailin jossa ilmaista tilaa useita gigatavuja, Google Driven jossa myös ilmaista tilaa jopa 15gigatavua, satelliittejä, Google maps karttapalvelun, Android käyttöjärjestelmän, useita palvelinkeskuksia, Motorolan kännykkä osaston, Internet mainonta palveluita useita, Internet sivujen suunnitteluyrityksiä useita, yrityksen jossa suunnitellaan miehittämättömiä lentokoneita, yrityksiä joissa suunnitellaan kotiautomaatiojärjestelmiä, yrityksiä jossa suunnitellaan keinoälyä, useita robotiikkaan liittyviä yrityksiä, turvajärjestelmä yrityksiä, tuuliturbiini yrityksen, kielentunnistusjärjestelmä yrityksiä, logistiikka yrityksiä jne jne ja ei tietenkään vähäisempänä myös tämän Pyra Labsin joka tarjoaa blogger palvelut jotka ovat olleet ennen maksullisia mutta googlen ostaessa pyra labsin asiat muuttuivat välittömästi. Tässä siis tälläkin hetkellä kirjoittelen tekstiä googlen tietokantaan. Lisäksi google omistaa uskomattoman määrän palvelimia ja tiedonsiirtojärjestelmiä jolloin todella monet sivustot toimivatkin sen kautta. Tällä hetkellä noin 6% kaikesta maailman verkkoliikenteestä kulkee googlen käsien läpi. Joka on maailman eniten yksittäisen palveluntarjoajan kautta. Ja tuo 6% ei oikeasti ole mikään pieni määrä. Tiedonsiirron lisäksi toimii tiedonkeruu. Tarkoittaen sitä, että jokaisesta hausta ja käyttäjästä indexoidaan muutamia tiedonjyviä ja hakumäärien ollessa tuota luokkaa on tietoa meistä kertynyt uskomattomia määriä. Google saattaakin tietää sinusta enemmän kuin edes sinä itse. Käytetäänkö tietoa oikein? En kommentoi, ainakaan vielä.

Sisälläni kasvaa pieni salaliittoteoreetikko ja sitä ei helpota se, että ko yrityksellä on paljon robotiikkaa, keinoälyjä, rahaa, sateellitteja tai se että sen pääkonttorin sijaitsee puolustusvoimien luvatussa maassa Yhdysvalloissa (SGI:n vuokrakiinteistö nykynimeltään Googlepex). Nimittäin sen voin sanoa melko varmasti, että myös monet puolustusvoimat joutuvat käyttämään googlen palveluita ja jotkut jopa saattavat käyttää jotain salaisia maksullisia lisäosia tms puolustusvoimille kehitettyjä palasia. Hyvähän se on, että googlella pyyhkii hyvin, itse pidän sitä mahtavana ja hyvänä yhtiönä mutta mitäpä jos tämä "maailman valloitus" ja yritysten osto tosiaan jatkuu tätä tahtia niin mikä on tilanne 10vuoden päästä kun jo tähän nyky tilaan on tultu vain muutamassa vuodessa.. Google saattaa tuolloin omistaa paljon enemmän kuin haluamme uskoakaan. Jo nyt se on vallannut kotimme (kohta vielä enemmän automaation muodossa), autoissa on heidän järjestelmiään käytössä, gps palvelut käyttävät paljon googlea, puhelimissa heidän järjestelmiään paljon, puhelinliikenteestä iso osa menee heidän kauttaan jne jne jne... jospa google haluaisikin yhtäkkiä saada tästä kaikesta maksua tai jospa se päättäisi vain alkaa laittamaan kapuloita rattaisiimme vaatien jotain niin se todellakin siihen pystyisi.. Lisäksi jos armeija sattuu todennäköisesti hyödyntämään myös googlen palveluja miten paljon google voisi käyttää myös puolustusvoimia hyväkseen (tai miten puolustusvoimat käyttäisivät googlea poikkeustilan tullessa??), paljonko googlella on ohjustenohjausjärjestelmä patentteja, ase patentteja, lasertykkejä satelliiteissa tai robotteja joihin on istutettuna aseita? Ehkä se kuulostaa tyhmältä mutta eikös mukamas tämä koko googlen tarina jo hämmästytä mahdottomuudellaan vaikka se onkin täysin totta!... Entäs nuo tiedot mitä google on meistä kerännyt, se on siis oppinut meidän kaikki heikkoutemme joilla sitten iskeä jos tarve tulee, tai muutella tietojamme siten, että tiedon etsijät saisivatkin haitallista tietoa meistä...  Lisäksi googlella on rahaa vaikka ostaa oma valtio.. Se siis pystyisi tekemään elämästämme todella vaikeaa ja palauttamaan monet viisaat (google viisaat) takaisin tyhmiksi... Jolloin monet monet mukamas viisaat päättäjät ym eivät enää saisikaan kaikkea mahdollista tietoa muutamalla klikkauksella vaan joutuisivat itse niitä miettimään joka taas ei kuitenkaan välttämättä aina ole hyvä asia. Älkääkä nyt alkako boikotoimaan googlea tai huutelemaan hulluuksia kun toistaiseksi se on lempeä jättiläinen. Halusin vain "leikkiä" ajatuksella siitä mihin se pystyisi suuttuessaan ja millaisia voimavaroja sillä saattaa jossain olla.

Toivon hartaasti, että Google pitää mottonsa "Don't be evil - Älä ole paha" ja asenteensa miellyttää käyttäjiään tehden maailmasta paikan jossa yritykset maksavat haluamastaan vähän ja käyttäjät eivät maksa mistään mitään. Kelpaisi ainakin minulle, monessakin tilanteessa. Tietysti se on mahdoton skenaario mutta google on saanut sen toimimaan omalla sektorillaan todella mallikkaasti. Kiitos siitä sinulle jättiläinen Google jota voi jo varmaan sinutellakin koska se itsessäänkin alkaa lähennellä jo eräänlaista keinoälyä joka laajenee ja oppii koko ajan. Ja vielä hatunnosto kehittäjilleen Larry Pagelle ja Sergei Brinille.

Hauskinta tästä tekee sen, että kohta hän lukee tämän itse ja lisää tämän hakutulostensa listoille ja on valmiina näyttämään tätä muillekin. Toivottavasti hän ei suutu siitä mitä olen hänestä kirjoittanut. Tällä hetkellä kuitenkin olen sitä mieltä, että hän on todella mukava ja ajattelevainen tyyppi. Sekä todellinen nero jonka ovat normaalit ihmiset luoneet kuten  meidät kaikki. (hän  = Google joka tulee lukusanasta Googol)


edit: 27.01.2015 nyt jouduin itsekin taipumaan jälleen uudelle Googlen palvelulle, aina tuohon törmää uudelleen ja uudelleen mutta mikäs siinä niin kauan kun kaikki menee hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä vielä mietit? Kirjoita nyt vaan se kommenttisi.. Jos on jotain sanottavaa se kannattaa sanoa!